maanantai 15. helmikuuta 2016

Tilannekatsaus

Moikka kaikille pitkän tauon jälkeen!



Hiljalleen olen kotiutunut Jyväskylään ja pahin rumba alkaa tasaantua. Huomaan, että kun kerrottavaa olisi paljon ja aikaa edellisestä päivityksestä kuluu, sitä korkeampi on kynnys palata kirjoittelemaan. Älkää siis kivittäkö, on aika laittaa jälleen blogia tulille ja kertoilla vähän missä mennään :)



Kuten varmasti minua somessa seuraavat tietävät, on dietti kohti kevään Fitness Classicia hyvässä vauhdissa ja diettiviikkoja on takana nyt kuusi ja edessä 9. Kaikki on tähän mennessä sujunut tutulla vanhalla kaavalla, eikä suuria muutoksia treeneihin, tai ruokavalioon ole tarvinnut tehdä. Aerobista teen hieman enemmän, kuin offilla ja hiilareista on tehty pieni viilaus, mutta itsenikin yllätti, kuinka pienillä muutoksilla homma alkoin heti toimimaan. Nälkä on tietysti taas tullut tutuksi, mutta niin sen dietillä kuuluukin sillä siitä tietää, että hommat toimii ja rasva palaa :) Muutamia koomapäiviä lukuunottamatta olen jaksanut oikein hyvin ja treenit ovat jatkuvasti noususuhdanteisia.

Kuuden viikon muutos, yhdeksä jäljellä!
Viime perjantaina kävin katsomassa valmentajaa ja oikein hyvää palautetta tuli kunnon etenemisestä. Tilanne dietille lähdettäessä oli tällä kertaa erilainen verrattuna aiempiin, sillä syksyn kisojen jälkeen ei varsinaista offia ehtinyt olemaan, kuin vajaa kolme kuukautta, joten lähtökunto oli siis huomattavasti siistimpi aiempaan verrattuna. Normaalisti olen tottunut olemaan dietillä n. 10-12 viikkoa ennen ensimmäistäkään tankkauspäivää ja nyt valmentaja minulle sellaisen laittoikin ohjelmaan heti seuraavalle päivälle. Lauantaina siis sain aloittaa aamuni lenkin jälkeen riisipuurolla, vaalealla leivällä ja mansikoilla! Perjantai-lauantaiyö meni lähinnä valvoessa, joten mikäs sen parempi tapa jatkaa lauantaita, kuin painella vatsa täynnä hiilaria takaisin peiton alle.

Puuroa, hilloa, leipää ja Aku Ankka <3
Kroppa olikin kyllä viiden diettiviikon aikana ehtinyt tyhjentymään ja kaikki tankkauksen hiilihydraatit menivät suoraan kohteeseen, eikä mitään ylimääräisiä turvotteluita ollut tankkauksen aikana, tai seuraavana päivänä. Tankkauksen jälkeinen päivä on itselleni aina jotenkin hieman nuutunut ja tekisi vaan mieli torkkua koko päivä. Illalla kuitenkin kotiuduin viikonlopun reissusta ja edessä oli viikon viimeinen treeni, olkapäät, ojentajat ja intervalli. Ja voi että, treenissä nautin hiilareistani vielä enemmän, kuin niitä syödessäni! Mahtavaa oli saada kunnon paine lihaksiin ja edes etäinen muistutus siitä, että jonkilaiset lihakset siellä olemassa vielä ovat :D Nyt treenaillaan taas normaaleilla diettiruuilla kaksi viikkoa, jonka jälkeen otetaan uusi tankkaus. Tankkaus toikin toivottua lisäbuusti sekä treeneihin että diettiin, sillä tankkauksen jälkeen kunto otti taas sykäyksen eteenpäin!

Jotenkin tämä kolmas dietti on tuntunut psyykkisesti hieman erilaiselta, kuin kaksi edeltäjäänsä. Tiedä sitten, johtuuko se siitä, että diettiviikkoja kertyy huomattavasti vähemmän ja on helpompi asennoitua rutistamaan tälläinen 15 viikkoa sen reilun 20 sijaan, vai siitä, että diettielämä alkaa käydä niin tutuksi, ettei siihen juuri enää liity glamouria, eikä jaksa murehtia turhista asioista. Murehtiminen on kyllä tällä dietillä jäänyt hyvin taka-alalle. Kai sekin sieltä vielä ehtii tulemaan, mutta ainakin tällä hetkellä on hyvin luottavainen mieli ja treeni tuntuu paremmalta, kuin pitkään aikaan. Annan treenihin kaikkeni, kuten tähänkin asti, mutta ylimääräinen kunnosta panikointi on jäänyt todella vähäiselle. Minulla on ammattitaitoinen valmentaja, johon voin luottaa 100 prosenttisesti. Matti tuntee jo minun kehoni ja osaa kyllä tehdä juuri oikeat asiat, jotta saadaan aikaan tähän saakka paras paketti. Ja kyllä se vaan niin on kaverit, että mitä vähemmän stressaa, sitä paremmin keho toimii ja!

Vähän tällainen sekalainen koonti tähän taas pitkän tauon jälkeen, mutta nyt, kun hanat on avattu, on luvassa taas huomattavasti järjestäytyneempiä postauksia. Ja hei, edelleen korvat ovat höröllä kaikkia postaustoiveita kohtaan, joten antaa palaa vaan, jos mieleen tulee ehdotuksia, tai kysymyksiä :)

Pikku bonus vielä loppuun.. On hienoa lähteä maanataiaamuna väsyneenä töihin, kun odottamassa on tällainen näky!
Kuvituskuva muutaman viikon takaa. Tähän lisäksi viel 20cm painavaa suojalunta auton päälle.




Mahtavaa ja tehokasta uutta viikkoa!