Hiljalleen olen kotiutunut Jyväskylään ja pahin rumba alkaa tasaantua. Huomaan, että kun kerrottavaa olisi paljon ja aikaa edellisestä päivityksestä kuluu, sitä korkeampi on kynnys palata kirjoittelemaan. Älkää siis kivittäkö, on aika laittaa jälleen blogia tulille ja kertoilla vähän missä mennään :)
Kuten varmasti minua somessa seuraavat tietävät, on dietti kohti kevään Fitness Classicia hyvässä vauhdissa ja diettiviikkoja on takana nyt kuusi ja edessä 9. Kaikki on tähän mennessä sujunut tutulla vanhalla kaavalla, eikä suuria muutoksia treeneihin, tai ruokavalioon ole tarvinnut tehdä. Aerobista teen hieman enemmän, kuin offilla ja hiilareista on tehty pieni viilaus, mutta itsenikin yllätti, kuinka pienillä muutoksilla homma alkoin heti toimimaan. Nälkä on tietysti taas tullut tutuksi, mutta niin sen dietillä kuuluukin sillä siitä tietää, että hommat toimii ja rasva palaa :) Muutamia koomapäiviä lukuunottamatta olen jaksanut oikein hyvin ja treenit ovat jatkuvasti noususuhdanteisia.
Kuuden viikon muutos, yhdeksä jäljellä! |
Puuroa, hilloa, leipää ja Aku Ankka <3 |
Jotenkin tämä kolmas dietti on tuntunut psyykkisesti hieman erilaiselta, kuin kaksi edeltäjäänsä. Tiedä sitten, johtuuko se siitä, että diettiviikkoja kertyy huomattavasti vähemmän ja on helpompi asennoitua rutistamaan tälläinen 15 viikkoa sen reilun 20 sijaan, vai siitä, että diettielämä alkaa käydä niin tutuksi, ettei siihen juuri enää liity glamouria, eikä jaksa murehtia turhista asioista. Murehtiminen on kyllä tällä dietillä jäänyt hyvin taka-alalle. Kai sekin sieltä vielä ehtii tulemaan, mutta ainakin tällä hetkellä on hyvin luottavainen mieli ja treeni tuntuu paremmalta, kuin pitkään aikaan. Annan treenihin kaikkeni, kuten tähänkin asti, mutta ylimääräinen kunnosta panikointi on jäänyt todella vähäiselle. Minulla on ammattitaitoinen valmentaja, johon voin luottaa 100 prosenttisesti. Matti tuntee jo minun kehoni ja osaa kyllä tehdä juuri oikeat asiat, jotta saadaan aikaan tähän saakka paras paketti. Ja kyllä se vaan niin on kaverit, että mitä vähemmän stressaa, sitä paremmin keho toimii ja!
Vähän tällainen sekalainen koonti tähän taas pitkän tauon jälkeen, mutta nyt, kun hanat on avattu, on luvassa taas huomattavasti järjestäytyneempiä postauksia. Ja hei, edelleen korvat ovat höröllä kaikkia postaustoiveita kohtaan, joten antaa palaa vaan, jos mieleen tulee ehdotuksia, tai kysymyksiä :)
Pikku bonus vielä loppuun.. On hienoa lähteä maanataiaamuna väsyneenä töihin, kun odottamassa on tällainen näky!
Kuvituskuva muutaman viikon takaa. Tähän lisäksi viel 20cm painavaa suojalunta auton päälle. |
Mahtavaa ja tehokasta uutta viikkoa!
Heippa Iisa ja tsemppiä dieettiin! Oon sun fanijoukoissa ;-)
VastaaPoistaOnks tietoa että kun haluisin reissussa korvata riisin riisikakuilla niin kuinka monta grammaa kuivaa riisiä on esim. 4 riisikakkua? :D Kiitos jos vastaat!
Moikka Lotta! Kiitos, tsempit tulee aina tarpeeseen :)
VastaaPoistaRiisikakkujen ravintosisältö menee aikalailla yksi yhteen kuivan riisin kanssa, eli jos syöt neljä riisikakkua ja yksi painaa n.8g, vastaa se 36 grammaa kuivana punnittua riisiä. Kannattaa vielä huomioida, että niissä maustetuissa versioissa ravintosisältö on sitten jo jotain ihan muuta :)