Helppoa rasvanpolttoa? osa 2

Viimeksi kirjoittelin hieman rasvanpoltosta, sen helppoudesta ja haasteista, joten jatketaan vielä hieman saman asian parissa. Tässä postauksessa ajattelin hieman valottaa sitä, miten suureen rooliin ihan pienet arkiset valinnat nousevat, kun kyseessä on pysyviin tuloksiin tähtäävä rasvanpoltto. Tässä tekstissä puhun nimenomaan ihan tavallisesta terveyshyötyjen ja hyvän olon maksimoiseen tähtäävästä ravitsemuksesta. Tavoitteellisesti urheilevilla ja kilpailijoilla ravitsemusasioita on viilattava pidemmälle, mutta seuraavilla vinkeillä jokainen pääsee varmasti alkuun.

Usein kuulee ihmisten takertuvan ruokavaliossaan pieniin epäkohtiin, eikä osata oikein nähdä metsää puilta, sitä suurta kokonaisuutta, joka lopulta kuitenkin määrittää lopputuloksen. Terveellisistä elämäntavoista otetaan valtavat paineet, kun tietoa tulee joka suunnasta, eikä enää eroteta, mitkä ovat niitä järkeviä ohjeita. Jos samaan aikaan ruokavalion pitäisi olla paleo, vhh, maidoton, gluteeniton, sokeriton, lisäaineeton, hajuton ja mauton on todellakin vaikeaa alkaa kasaamaan järkevää runkoa omaan ruokavalioon ja väistämättäkin tulee olo, että ei viitsi edes yrittää, koska metsään menee joka tapauksessa. Helpointa on siis vain pitäytyä vanhassa ja turvallisessa nappaamalla kahvin kaveriksi pulla. Itsensä kuunteleminen on jäänyt taka-alalle ja sokeasti noudatetaan pilkuntarkkaa netistä napattua höpöhöpödiettiä. Ruokavalion raaka-aineet ovat mitä ihmeellisimpiä ja yksikin hairahdus ruisleipään ja juustoon vievät auttamatta turmelukseen (ne viljat!! ja se maito!!). Mitäs jos ruokavalio koostuisi ihan niistä samoista tutuista aineksista, joita on aina tottunut syömään? Voiko elää terveellisesti, vaikka syö viljoja ja maitotuotteita ja joskus jopa ihan rehellisiä sokeriherkkujakin?

Pelastus, kyllä nimittäin voi. Jos jollekin ei sovi viljat, maitotuotteet tai puhdistettu sokeri, kannattaa näitä tottakai välttää. Homman juju onkin siinä, että maltetaan kuunnella omaa kehoa ja sen lähettämiä viestejä. Jos vatsa heittää kärrynpyörää aina maitolasillisen jälkeen, tai peiton voi nostaa ilmaan ilman käsiä aina ruisleivän jälkeen, kokeile muuta. Jos ko. tuotteet eivät aiheuta ongelmia, anna palaa. Ruis -ja täysjyväleipä ovat erinomaisia hiilihydraatinlähteitä varsinkin urheilijalle ja toki myös ihan tavan kuntoilijallekin. Vinkkin 1: Ajoita päivän hiilihydraatit mieluiten aamuun ja mahdollisen treenin jälkeen, jolloin hiilihydraatit menevät suoraan hyötykäyttöön täyttämään kehon tyhjentyneet glykogeenivarastot, eivätkä jämähdä vyötärölle. Pääsääntöisesti kannattaa suosia mieluiten juuri ruista ja täysjyvää, sillä niistä hiilihydraatit imeytyvät valkoista viljaa hitaammin, eivätkä aiheuta samanlaista verensokeripiikkiä. Meistä varmasti jokainen tietää sen kierteen, kun verensokeri sen snickersin jälkeen nousee huippuunsa ja pamahtaa pian rytinällä alas. Olo on kurja ja taas on saatava sokeria...

Kyllästymiseen saakka jokainen on varmasti kuullut siitä säännöllisestä syömisestä. No, tässä se taas tulee. Itse pidän tätä yhtenä tärkeimmistä, ellen tärkeimpänä asiana kiinnittää ensimmäisenä huomiota. Kolmen tunnin välein.. tuttua. Jokaisella aterialla jokin proteiininlähde.. tuttua. Vanhan toistoa, mutta silti hankala monelle tuoda käytäntöön. Skipataan aamupala, kiire. Lounas kuitataan kahvilla ja pullalla ja illalla kotona on niin huutava nälkä, että syödään omat ja toistenkin ruuat. Päällimmäisimmät selitykset ovat yleensä kiire ja se, että aamulla on vaikea syödä. Moni myös kokee, että ei ole nälkä kolmen tunnin välein. Tähän pätee ihan sama ongelma, kuin aamiaisen kanssa. Aineenvaihdunta saattaa olla tukossa epäsäännöllisestä syömisestä ja äkkiseltään tiheämpi ateriarytmi saattaa aiheuttaa olon, että ruoka ei laske. Kuitenkin hyvin nopeasti keho tottuu siihen, että ravintoa tulee päivän mittaan ja alkaa viestittää nälällä vilkastuneesta aineenvaihdunnasta. Kun alkutahmeudesta pääsee yli, on vaikea ajatella, kuinka ennen pystyi venyttämään ateriavälejä niin pitkiksi. Vinkki 2: Opettele. Jos on aina tottunut aloittamaan aamun pelkän kahvin voimin, ei keho varmastikaan osaa viestittää nälästä. Toisekseenkin illalla mätetystä puolikkaasta naudasta on ainakin sorkat vielä sulamatta, joten ei ihme, jos aamulla ei ole nälkä. Aloita siis pienestä. Mieti mikä olisi helpoin vaihtoehto saada jotakin syötyä aamulla. Joilllekin se on puuro, johon on lisätty kananmunaa, raejuustoa tai muuta proteiininlähdettä tuomaan kylläisyydentunnetta. Toisen on helpompi syödä jotakin kylmää, kuten rahkasta ja kaurahiutaleista marjojen kanssa pyöräytetty smoothie, kolmannelle se voi olla jotakin muuta. Kokeile ja opettele, keho kyllä tottuu pian myös aamulla syömiseen, jonka jälkeen määrää on helpompi lisätä. Kun aamulla on saanut jo energiaa, jaksaa lounaaseenkiin panostaa, kun nälkä ei ole päässyt ihan kohtuuttomiin lukemiin. Kun ateriavälit ovat järkeviä ja annoskoot sen myötä pienempiä riittää energiaa pitkin päivää ja vireystasokin pysyy ylhäällä aamusta iltaan.

Usein varsinkin naisten ongelma on liian niukka energiansaanti ja osin siitä johtuva makeanhimo. Makenhimoon vaikuttavat monet asiat, mutta riittävään energiansaantiin huomion kiinnittäminen on ihan ensimmäisten korjattavien asioiden joukossa. Ensimmäisenä kuitenkin soimataan itseään heikosta itsekurista ja sännätään ostamaan kromia, sinkkiä ja muita rohdoksia, joiden uskotaan poistavan ongelman. Samaan aikaan keho ei edelleenkään saa riittävästi energiaa ja yrittää viestiä siitä erilaisilla mieliteoilla, jotka useimmiten kohdistuvat juuri sokerisiin herkkuihin, joista energiaa saa mahdollisimman nopeasti. Vinkki 3: Mikäli makeanhimo vaivaa, kannattaa ensimmäisenä kiinnittää huomiota riittävään ja tasaiseen enrgiansaantiin (katso vinkit 1&2) ja pikemminkin lisätä päiviin välipaloja ja syödä kaksi kunnollista ja täyttävää ateriaa, kuin aloittaa rankaisudietti ja pyrkiä elämään pelkällä salaatilla ja sitruunavedellä. Jälkimmäinen ajaa vain todennäköisesti pahempaan herkkuhimoon, josta taas rankaistaan itseä uudelle dietillä. Kuulostaako tutulta kierteeltä? Makeanhimon yllättäessä kiinnitä ensimmäisenä huomiota siihen, kuinka kauan edellisestä ateriasta on kulunut aikaa. Olisiko kuitenkin ihan vain nälkä? Mikäli aikaa on kulunut useampi tunti, syö jotakin kunnollista. Joko toinen päivän lämpimistä aterioista tai pienempi välipala. Hedelmä yhdistettynä vaikka maitorahkaan tai raejuustoon on täysipainoinen välipala, joka ei heiluttele verensokeria turhaan. Ruuan jälkeen mieliteko on ehkä kadonnut kokonaan, tai ainakin herkkua riittää huomattavasti pienempi määrä. Älä haukkaa liian isoa palaa kerralla, äläkä soimaa itseäsi satunnaisista herkuista. Aloittaminen vaatii kuitenkin myös sitä itsekuria, mutta pitää paikkansa, kun sanotaan, että itsekuri on kuin lihas. Mitä enemmän sitä treenaa, sen vahvemmaksi se tulee. Päätä ensin, että kahvitauolla saa ottaa yhden keksin, tai suklaan. Sitten joka toinen päivä ja lopulta vain keskiviikkoisin. Kieltäytymisestä tekee jälleen kerran helpompaa, kun muuten päivän aikana saa riittävästi energiaa.

Jokainen vinkeistä on aivan varmasti tuttuja kaikille, mutta niitä ei yleensä malteta noudattaa riittävän pitkään, jotta niistä saatava hyöty pääsisi esille. Vuosien mittaan muodostuneet tavat eivät keneltäkään karise muutamassa päivässä, tai edes viikossa, vaan uusien elämäntapojen opettelu vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Aloittaminen on tässäkin, kuten monessa muussakin asiassa, vaikein osuus. Ensimmäiset päivät tuntuvat tuskaisilta ja muutama seuraava viikkokin saattaa tuntua turhauttavalta ja tekisi mieli palata vanhoihin tottumuksiin. Lohdutuksen sanana voin luvata, että mitä vähemmän sokerisia herkkuja ruokavalioon kuuluu, sitä vähemmän niitä tekee mieli. Kun uusiin tapoihin sitoutuu ja niitä noudattaa joitakin viikkoja, tai muutaman kuukauden huomaa, että tavat alkavat tulla osaksi omaa arkea, eikä niiden noudattaminen enää vaadikaan jatkuvaa ponnistelua. Vinkki 4: Päätä. Kun päätät aloittaa uusien elämäntapojen opettelun, tiedosta että alku on hankalaa, mutta ajan kanssa helpottaa. Kevyempi olo ja tasainen vireystila on varmasti sen arvoista. Makuaisti tottuu uusiin makuihin ja vähentyneisiin lisäaineisiin, eikä makeanhimon taltuttamiseen tarvitakaan enää sitä kokonaista Sinistä, vaan muutama pala lempiruisleipää ja pieni herkku kahvin kanssa alkaakin kuulostaa houkuttelevammalta. Pitkässä juoksussa nämä ihan pienet arkiset valinnat vaikuttavat parantavasti aineenvaihduntaan ja energiansaantiin ja paino usein putoaa ilman sen suurempia diettejä. Samanalaista painonpudostusta on turha odottaa, kuin kaalikeittodietillä, mutta pudotetut kilot ja muuttunut kehonkoostumus ovat varmasti pysyvämpi muutos, kuin kolmessa päivässä pudotettu neljä kiloa, josta suurin osa on pelkkää vettä ja loput kuin hautajaismusiikkia arvokkaalle lihaskudokselle. Alun hankaluuksista huolimatta pitäydy päätöksessäsi ja anna muutokselle riittävästi aikaa. Aloita pienistä asioista ja siirry pikkuhiljaa suurempiin muutoksiin. Mieti, millä muulla voisit palkita itsesi työviikosta, kuin hautautumalla herkkuihin. Mikäli ruoka on juuri se sinun juttu, opettele tekemään erilaisia valintoja. Irtokarkkien sijaan joskus dippivihanneksia? Ruokaisa lohisalaatti? Ruuan voi valmistaa vaikka koko perheen voimin, jolloin siitä tulee eri tavalla palkitsevaa, kuin nopeasti sohvalle kannettu pitsa.

Enemmän tai vähemmän toimivaa aasinsiltaa pitkin päästään seuraavassa osassa vielä käsittelemään liikunnan merkitystä osana rasvanpolttoa ja terveellisiä elämäntapoja. Luvassa varmasti paljon muutakin, kuin salilla huhkimista :)

Mahtavaa viikonjatkoa, nauttikaa näistä upeista syyskeleistä!

Helppoa rasvanpolttoa?

Kirjoitellaas välillä vähän asiapitoisempaa tekstiä, omasta näkökulmasta tietenkin. Rasvanpoltto, laihdutus, painonpudotus, kiinteytyminen.. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja tämä on kokemukseni mukaan aihe, joka herättää keskustelua, kiinnostusta ja erilaisten toimintatapojen puolesta -ja vastaanpuhumista. Halusin kuitenkin tökätä soppaan myös oman lusikkani ja antaa ajattelemisen aihetta oman kokemuksen ja tietotaidon kautta. Terveelliset elämäntavat, kehonkuva ja itsestään huolehtiminen niin fyysisesti, kuin psyykkisestikin, on itselleni todella lähellä sydäntä, joten kirjoitan aiheesta ainakin muutamassa osassa, jotta teksteissä säilyisi edes ohut punainen lanka :D

Onko rasvanpoltto sitten helppoa? Vastaus tähän on hyvin kaksijakoinen. Kyllä, rasvanpoltto on todella helppoa, fysiologisesti. Kaikki kun perustuu siihen, että pitkällä aikajuoksulla luodaan negatiivinen energiatasapaino, eli tila, jossa energiaa kulutetaan enemmän, kuin saadaan. Suomeksi siis se vanha ja tylsä homma, että pitäisi liikkua ja syödä vähän vähemmän. Joojoo, tuttua juttua, kaikkihan tämän tietää.. Miksi se painonpudotus sitten on niin monimutkaista? Nykyään tietoa on tarjolla joka paikassa, joten tiedonpuutteeseen ei ainakaan voi vedota. Ehkä tietoa on toisaalta jopa liikaa, erilaisia diettejä on lukematon määrä, joista jokainen tarjoaa oikotietä onneen ja muutamassa viikossa jokaisella on rautaiset vatsalihakset. Jos nämä dietit toimisivat, miksi meillä edelleen on sama ongelma; painonpudotuksen vaikeus?

Elävä todiste, että aamulenkeistä voi oppia nauttimaan

Jotain taianomaista on fiilistellä aikaisen aamun maisemia, kun kaupunki vasta heräilee

Mikä sitten tekee hommasta niin vaikeaa? Ylimääräistä rasvaa on päässyt kertymään kehoon usein vuosien mittaan vaivihkaa ja pikkuhiljaa. Rasvaa on suht vaikea saada kerrytettyä parissa viikossa tolkutonta määrää, joten sama kaava pätee myös sen poispolttamiseen. Vaikeus numero yksi: Painonpudotus on tylsää, se vaatii pitkäjänteistä ja järjestelmällistä työskentelyä tavoitetta kohti. Olisi upeaa saada vuosien aikana kertynyt ylimääräinen pois muutamassa viikossa ja herätä yhtenä aamuna sixpackin kanssa! En halua olla ilonpilaaja, mutta se on mahdotonta. Mahdotonta! Pikadietit, usein hyvin epäterveelliset sellaiset, tekevät minut surulliseksi. Niistä voi moni saada oikein hyvän startin painonpudotukseen, enkä siksi niitäkään tyrmää kokonaan. Vaikeus numero kaksi: Tämän jälkeen olisi kuitenkin jatkettava aloitettua projektia maltillisemmin ja opetellen uusia tapoja arkeen. Uuden oppiminen vielä olisikin helppoa, mutta vanhasta luopuminen huomattavasti vaikeampaa. Vielä kun nämä kaksi pitäisi tehdä samanaikaisesti, on yleensä motivaatio koetuksella ja homma jää helposti kesken. Surulliseksi minut tekee se asenne omaa kehoa kohtaan. Usein sitä on "kohdeltu kaltoin" pitkän aikaa syömällä epäterveellisesti ja epäsäännöllisesti, liikaa ja liian vähän. Liikunta on hiljalleen rajoittunut sohvan ja jääkaapin välisiin spurtteihin. Sitten äkkiä oletetaan, että se kaikki on kuitattu, kun pari viikkoa painetaan body pumpissa itsensä henkihieveriin ja syödään matorahkaa, vaikka todellisuudessa body pump ei ole edes kivaa ja pelkkä ajatus rahkasta etoo. Kun homma ei toimi, ollaan vihaisia itselle ja keholle ajatellen, että "en vain laihdu, vaikka mitä tekisin". Kuulostaako tutulta? Itse ainakin olen sortunut tähän aiemmin hyvinkin usein ja saanut sillä kehoni ja mieleni voimaan todella huonosti. Ehkä hieman kärjistetysti ilmaistu, mutta halusin tuoda esille pointtini siitä, kuinka tällainen yhtälö ei vain voi toimia.

Tässä kohtaa voidaan varmasti olla yhtä mieltä siitä, että meistä lähes jokaiselta kyllä löytyisi tietoa, kuinka liikkua ja syödä terveellisesti? Kyse ei kuitenkaan ole mistää ydinfysiikasta. Asiat vaikeutuu ihan siitä syystä, että olemme ihmisiä. Meillä on stressiä ja kiirettä, olemme mukavuudenhaluisia ja kyllähän kerma, voi ja sokeri nyt vaan on ihan sairaan hyvää :) Eikä siinä ole mitään pahaa, joten lopetetaan itsemme ruoskiminen asiasta, jolle emme voi mitään. Vaikutetaan sitten asioihin, joihin voimme vaikuttaa.

Kun minulta kysytään vinkkejä painonpudotukseen, aloitan kaikki yleensä keskustelemalla hieman tavoitteista ja asenteesta. Vaikka tavoitteena olisikin puhtaasti painonpudotus, on yleensä aika raakaa peliä lähteä laittamaan koko pakka kerralla uusiksi. Kuten sanottu, uuden opettelu on helppoa, vanhasta poisopettelu vaikeaa. Mieti, millaista olisi sinun unelma-arkesi? Kuinka liikkuisit ja söisit? Millainen olisi tavoitevartalosi, vai haluaisitko jaksaa urheilla kolmesti viikossa? Millainen olisi vointisi, kun olet päässyt tavoitteeseesi? Ei vatsavaivoja, turvotusta, tai jatkuvaa väsymystä? Näistä kysymyksistä on hyvä lähteä liikkelle. Toivon, että kaikki, jotka tekevät päätöksen painonpudotuksesta opettelisivat samalla sallivaa asennetta kehoaan kohtaan. Vaikka rasvanpoltto ja painonpudotus onkin välillä haastavaa ja vanhojen tapojen jättämistä taakse, ei projektin tarvitse, eikä se saa olla pelkkää kärsimystä ja kaikesta kivasta luopumista! Nyt, kun fitness on niin vahvasti pinnalla, olen törmännyt myös ajatuksiin, joissa kuvitellaa, että ainoa oikea elämäntapa on kana ja riisi yhdistettynä päivittäiseen kovatehoiseen liikuntaan. Monenkaan tavoitteet eivät ole fitnesslavoilla, joten ajatukset tästä olisi hyvä heittää heti romukoppaan. Aamulenkit on jees, mutta valitse juuri sinulle sopiva ajankohta. Elämäntaparemontti vaatii aina tervettä itsekkyyttä, joten keskity siihen, mitä SINÄ haluat!

Tää on MUN lemppari aamunaloitus.

Ei tarvi juosta verenmaku suussa, välillä ehtii kuvailemaankin :)

Okei, nyt kun on luotu paniikki siitä, että koskaan ei enää saa koskea viinilasiin, tai kermamunkkiin ja aamut alkaa aina juoksentelemassa kylmässä ja pimeässä, on aika palata siihen, kuinka painonpudotus voi olla myös ihan kivaa :) Puhuin siitä unelma-arjesta.. Otetaanpa uudelleen mielikuva siitä. Monella on mielikuvissa jaksaa liikkua ja syödä terveellisesti, mutta samalla takaraivossa edelleen kolkuttaa se viinilasi ja kermamunkki. Nyt kerron teille suuren salaisuuden.. Ihan tavalliseen arkeen mahtuu jokaiselle myös herkku sillointällöin. Riippuen herkusta, ei ehkä päivittäin, mutta ainakin viikoittain. Herkkujen ei aina tarvitse olla niitä perinteisiä karkkeja ja keksejä, kun maistelee ja suhtautuu ruokaa avoimin mielin, voi kaupan hedelmä, tai rahkahyllystäkin löytyä jotain ihan jokapäiväiseen herkutteluun ;) Kun hiljalleen opettelee tekemään valintoja, joita "unelmaminä" tekisi alkaa jo hahmottua itselle sopiva rytmi syömiseen ja liikkumiseen. En väitä, että tämäkään aina olisi helppoa, mutta jo huomattavasti helpompaa, kuin totaalinen muutos elämäntapoihin kertarysäyksellä (toki sekin toimii joillakin erinomaisesti). En myöskään väitä, että kaikki tapahtuu, kuin itsestään, vaan projekti vaatii suunnitelmallisuutta ja myös sitä itsekuria. En tosin pidä sanasta itsekuri, mielestäni motivaatio tai päättäväisyys ovat huomattavasti mielekkäämpiä. On hyvä valmistautua siihen, että kahvilassa ei voi joka kerta ottaa leivosta.  Jos on tottunut syömään kakkupalan päiväkahvilla, vaihda se alkuun vaikka sulkaapalaan (palaan, ei patukkaan, tai levyyn). Ja jälleen kysytään sitä asennetta! Ensin tuntuu siltä, että makeanhimo ei taitu millään, mutta lupaan ja vannon, että ajan kanssa siitä pienemmästä määrästä oppii nauttimaan jopa kakkupalaa enemmän! Oma asenne täytyy hiljalleen muuttaa avoimeksi uusille ruuille ja mauille. Ihan totta, hyvää ruokaa voi tehdä myös hieman kevyemmin, ei sen tarvitse olla kanaa parsaa ;) Kuitenkin fiksujen valintojen tekeminen on helpompaa, kun tietää, että lauantaina saa ottaa lasin punaviiniä, leivoksen tai tehdä ruokaa perheen kesken rakkaudella ja kermalla maustettuna :) Kun syö, kuten "unelmaminä" söisi, terveellisesti, säännöllisesti ja järkevästi, paino kyllä asettuu siihen omaan hyvän olon painoon. Tahti ei ole yhtä nopea, kuin pikadietillä, mutta tekeminen on varmasti mukavampaa ja sitä kautta lopputulos on helpompi ylläpitää, kun asiat on ehtinyt opettelemaan ajan kanssa itselle sopiviksi. Ja hei, painonpudotuksen ohellakin elämästä saa nauttia ja pinenevän vatsan lisäksi on energiaa ja mahdollisuuksia lähteä ulkoiluttamaan sitä viimein päällemahtuvaa mekkoa tai paitaa!

Ei mitään pakkopuuroa ;)

Eikä tää oo niin vakavaa hei! :D

Loppujen lopuksi suurin työ tehdään pään sisällä. Mielenhallinta on usein se suurin kompastuskivi elämäntaparemontissa, joten nyt kysymys.. Olisiko lukijoilla kiinnostusta postaussarjaan aiheena mielikoulu, jossa olisi vinkkejä mielenhallintaan ja motivaation ylläpitoon?

Tiedän, että en ole keksinyt pyörää uudelleen, vaan kaikki nämä seikat ovat vanhoja, tuttuja ja tylsiä. Halusin kuitenkin valottaa omaa ajatusmaailmaani terveellisistä elämäntavoista. Tässä myös oikeastaan vain pintaraapaisua asioista ja myös melko yleispäteviä ohjeita. Seuraavassa osassa luvassa ihan konkreettisempia neuvoja siitä, miten niitä omia valintoja voi muuttaa terveellisempään suuntaan. Ja kyllä, myös ilman maitorahkaa ja mäkijuoksua ;)


Rentoutttavaa viikonloppua jokaiselle unelmaminälle! :)

Nordic Fitness Expo 2015

Ja se olis sitten perinteisen kisarapsan aika! Takana on huikea fitneksen täyteinen viikonloppu täynnä kireitä kisaajia ja sitä suuren urheilujuhlan tuntua :D Vuoden päätapahtuma Nordic Fitness Expo on taputeltu ja tänä vuonna varsin hyvällä menestyksellä.. SM-kisojen kakkospysti lähti nimittäin kotiinviemiseksi ja kyllähän se hyvältä tuntuu! Sijoitus tuli täydellisenä yllätyksenä ja olo on hieman epäuskoinen edelleen. Viimevuotisen fiaskon jälkeen en osannut odottaa sijoituksilta mitään ja päällimmäisenä oli toive päästä näyttämään I-kävely, eli olla kuuden parhaan joukossa. Mutta palataan kuitenkin ihan kisareissun alkuun...

Viimeistelyt alkoivat taas tuttuun tapaan maanantaina ja viimein sai hieman pysähtyä paikalleen, kun muutto ja muut suuret kuviot oli saatu hoidettua. Kaikki tuntui oikeastaan todella hyvälle, mitä nyt sitä tuttua kunnosta panikointia, mikä itselläni alkaa aina, kun viimeiset kovat treenit on hoidettu. Keho otti hyvin vastaan hiilareita ja alkoi tankkautumaan todella hyvin, pahin väsymys alkoi helpottaa ja tilalle tuli tuttu viimeistelyviikon kooma :D

Perjantaina oli sitten viimein aika pakata kamppeet mukaan ja suunnata kohti Lahtea. Ajeltiin ensin Jyväskylästä Tampereelle, jonka jälkeen hypättiin mun ystävän ja luottohuoltajan Miian kyytiin. Matkaseuraksi saatiin myös muita tiimin upeuksia. Ajomatka sujui siis hyvin fitnesspainotteisesti ja välillä melkein kävi sääliksi poikaystävää, joka joutui keskelle aikamoista akkalauman fitnesstykitystä.. Lahdessa ajettiin suoraan rekisteröitymään hotelli Cumulukseen, jossa ei oikein tiennyt minne päin katsoa, paikan ollessa täynnä toinen toistaan upeampia kisaajia ja tunnettuja prokasvoja. Viimeistään tässä kohtaa alkoi kisatunnelma kohoamaan! Matka jatkui vielä Messilään mökille, jossa majoituimme jo viime vuodelta tutuksi tulleella porukalla.

Täällä kelpasi valmistautua kisaan!

Lauantaina pyörähdettiin pikaisesti messuilla ja katsomassa Nicole Wilkins kisoja, oli kyllä upeannäköistä daamia lavalla!! Jo lauantailta sateli Suomeen huikeita sijoituksia ja jokunen uusi prokorttikin sieltä saatiin :) Kovin kauaa ei jaksanut messuhulinassa olla ja mieli alkoi tehdä takaisin mökille lepäämään ja odottelemaan kunnon kuivumista. Ajeltiin siis poikaystävän kanssa takaisin mökille jo hyvissä ajoin katselemaan sarjoja ja tietysti Ilveksen peliä!! Iltapäivästä alkoi myös kroppa kuivumaan oikein ennätysvauhtia ja vessassa sai rampata oikeastaan puolen tunnin välein :D Olo meni melkoisen voimattomaksi ja muutaman kerran sai ottaa vähän lukua lattialla, mutta aika pienellä selvittiin.. Illalla mökillä tuli käymään vielä ihana juniorikilpailija Anni, johon sain tutustua jo Jyväskylän karsinnoissa. Illalla vielä lasillinen valkkaria ja pakko on myöntää, että siihen rutikuivaan oloon viini ei kyllä meinannut upota sitten millään, mutta uni tuli ainakin ennätysvauhtia pienestä kisajännityksestä huolimatta.

Anni valmiina lavalle :)

Sunnuntaina kello soitti hieman viiden jälkeen ja lähdettiin käymään rennolla aamukävelyllä. Mökkitiellä oli upeat maisemat aikaisin aamulla ja saatiin ihastella upeaa tähtitaivasta. Nopea suihku ja viimeinen  värikerros päälle, jonka jälkeen sain istua stailattavaksi mahtavan Pakkasen Jonnan osaaviin käsiin. Tykästyin palavasti Jyväskylän stailaukseeni ja päätimme mennä samalla tyylillä myös SM -kisoissa. Valinta osoittautui oikeaksi ja look oli juuri sellainen, kuin olin toivonut. Tyylikäs, raikas ja naisellinen, aivan omannäköinen. Fiilis oli heti aamusta alkaen hyvä, kunto oli kuivunut loppuun yön aikana ja tiesin vieväni lavalle parhaan mahdollisen version minusta. Hymy oli herkässä koko ajomatkan kisapaikalle ja takatiloissa olikin vastassa jo suuri porukka meidän Team SportLifesta.

Niin ylpeä kuuluessani tähän tiimiin :)

Meidän tiimillä on mahtava yhteishenki ja huolto toimii, kuin rasvattu salama! Luottokaksikko Miian ja Tainan lisäksi meitä oli huoltamassa Aino, eikä olisi kyllä arvannut, että tyttö oli huoltohommissa mukana ensimmäisiä kertoa. Mimmi oli itse rauhallisuus ja öljyjen levitys ja kaikki juoksevat asiat olivat todella viimeisen päälle hoidettu <3

Takatiloissa oli aikaa vaihtaa vielä kuulumisia muiden kisaajien kanssa ja jännittää juniorisarjoja. Meidän kisan piti alunperin alkaa klo 11, mutta tilanteilla on tapana muuttua lennosta välillä ja kisan alkamisajankohta siirrettiin tunnilla eteenpäin aika viimetipassa. Ei muuta siis, kuin vaatteet takaisin päälle ja pötkölleen odottelemaan. Jännitys alkoi tuntua vatsanpohjassa, kun viimein sai alkaa pumppaamaan lihaksia täyteen ja valmistautumaan lavalle. Jonossa lavan takana seistessä tuntui, kuin olisi ollut siinä viimeksi eilen.

Itse kisa sujui taas yhdessä silmänräpäyksessä. Kuitenkin, mitä enemmän kisoja on takana, sitä enemmän kisatilanteesta oppii nauttimaan. Alkaa huomaamaan pieniä yksityiskohtia ja omaan tekemiseen on helpompi keskittyä, kun kaikki ei vain huku sen jännityksen ja epätietoisuuden alle. Myös viime vuodesta oppineena tiesin, että nyt täytyy nauttia täydestä sydämestä, sillä mitään takuita ei ole siitä, että lavalle saa enää näissä karkeloissa nousta. Ja minähän nautin! Hymy tuli suoraan sydämestä, lavallaolo tuntui hyvältä, en miettinyt muiden tekemisiä ja katsomosta kuului kannustusjoukkojen huudot. Odotimme line upissa tietoa, kuka on esimmäisessä vertailussa ja silloin alkoi jännittää.. Muistin sen tunteen, kun viime vuonna omaa numeroa ei kuulunut. Oman numeroni kuuluessa olisi tehnyt mieli jo tuulettaa ensimmäisen kerran :D Vertailut vertailtiin ja oli aika palata takatiloihin odottamaan tietoa finalisteista. Finalistien nimet tuotiin ja muistan Tainan näyttäneen peukkua. Kyllä, finaalipaikka lunastettu!! Meinasi päästä itku jo tässä kohtaa, niin monta kertaa muistan sanoneeni, että haluan olla SM -kisoissa kuuden parhaan joukossa. Kisakorut päälle ja uudelleen jonottamaan lavallepääsyä. Koko finaali meni nauttiessa, kaikki oli vain ihan kohdallaan ja fiilis mahtava.

Hetken sai vielä odotella palkintojenjakoa, enkä oikeastaan edes miettinyt sijoituksia. Finalisteista Tanja Räsänen oli niin huikeassa kunnossa ja olin häntä ihaillut jo lauantaina lavalla kansainvälisissä kisoissa, että hänen voittoaan etukäteen kyllä jo aavistelin :) Ja ihan oikeaan osoitteeseen kyllä meni! Tanja meni ja nappasi vielä kaikkien sarjojen over all voiton, joten ihan huonolle en hävinnyt ;) Sijoituksia alettiin jakaa, eikä omaa numeroa kuulunut.. Kun meitä oli enää minä ja Tanja odottamassa, olo oli kuin voittajalla! Olisi tehnyt mieli itkeä, nauraa ja tuulettaa. Se kaikki kova työ sai nyt palkinnon.

Kisan jälkeen Miia odotti lavan takan, kyyneleet silmissä. Eihän siinä auttanut mikään ja taisi omakin silmäkulma vähän kastua :D Hanat aukesi viimeistään silloin, kun pääsin takaisin messuhallin aulaan ja koko perhe ja muita läheisiä oli odottamassa.

Tämä fiilis <3

Ihana Miia, mun kisamatkojen varaäiti <3

Parasta on uudet ystävät, oli huippua tutustua suhun Taru :)

Ennen kotimatkaa piti tietysti vielä käydä kiittämässä valmentajaa Matti Halosta, joka on valmentanut mua ihan alusta saakka, enkä voisi olla tyytyväisempi meidän yhteistyöhön! Yhdessä siis jatketaan kohti seuraaviakin tavoitteita, mihinkäs sitä parasta vaihtamaan ;)

Arkeen on pikkuhiljaa palailtu ja treenitkin saatettu taas alulle. Pysykäähän kuulolla, hommat jatkuu.. ;)

Jalkatreeni! Se dietin viimeinen..

Palataanpa viime postauksen aikaisista kisafiiliksistä vielä takaisin arkisen aherruksen pariin ennen seuraavaa kisahuumaa. Kisojen jälkeen paneudun viimein kirjoittamaan teille vähän syvällisemmän tekstin siitä, mitä kaikkea elämässäni on lähikuukausina tapahtunut. Olen aiemmin kuitenkin monesti viitannut uuteen koulupaikkaan ja kaupunginvaihdokseen, joten täytyyhän näille asioille pyhittää ihan oma postauksensa. Nyt viimeistä virallista diettiviikkoa elettäessa ei kuitenkaan iso ratas tuolla yläkerrassa ole ihan huippuunsa öljytty, joten katson viisaammaksi pitäytyä nyt ihan perushöpinässä ja jättää enemmän älyllistä toimintaa vaativat tehtävät kisojen jälkeiseen aikaan :D

Tosiaan, Jyväskylän karsintojen jälkeen jatkui elämä kisadietillä ihan normaalisti tuttujen ruokien ja treenien parissa. Aikaa lepäilyyn ei ollut ja työtkin jatkuivat normaalisti heti maanantaina. Viime vuoden tapaan kisojen välissä oleva aika on melkoisen raskasta, mutta tällä kertaa siihen oli helpompi suhtautua, kun väsymykseen oli osannut jo henkisesti hieman varautua. No, varautunut tai ei, kyllähän se jalka painaa.. Toisina hetkinä vähemmän, toisina enemmän ja välillä se ei meinaa nousta ollenkaan. Fitnessglamour on välillä vain kaukainen muisto, eikä siitä paljon puhutusta kevyestä ja energisestä fiiliksestä ole tietoakaan. Pidän kyllä edelleen omista ruuistani, mutta yli 20 viikkoa kestäneen dietin aikana sitä ehtii kyllästyä nälkään. Dietin alussa nälkä on ihan jees, energiaa riittää ja fiilis on hyvä. Jossakin vaiheessa nälkään tottuu, ei sitä ajattele, se vain on. Koko ajan. Ja sitten tulee se hetki, kun nälkään kyllästyy. Nyt en halua loukata yhtäkään äitiä sen enempää, kuin ketään muutakaan, joten huumoria peliin seuraavan vertauskuvan kanssa ;) Olet perjantaina iltapäivällä valtavassa marketissa ja tuntuu, että ihan jokainen on valinnut saman kellonajan ja saman marketin viikonloppuostosten kohteeksi. Pitkä työviikko painaa ja haluaisit vain nopeasti kotiin sohvannurkkaan, mutta kaupassa eteneminen tapahtuu tuskastuttavan hitaasti, on kuuma ja nälkä. Mukanasi on 5-vuotias, maailmasta yltiöpäisen kiinnostunut kullannuppu, jolla on paljon kysyttävää.. kaikesta.. koko ajan! Miksi tomaatti on punainen, mutta kurkku vihreä? Miksi possulla on karvat ja kanalla sulkia? Tolla sedällä on tosi iso vatsa, miksi sillä on sellainen? Tuleeko isillekin tollainen? Äiti? Äiti?! ÄITIIIII!!!! Ja samalla yrität pitää langat käsissä, että viikonlopulle jääkaappiin löytäisi edes jossakin määrin monipuolinen arsenaali erinäisiä ravitsemustuotteita. Nälkä on vähän kuin tuo 5-vuotias, se ei jätä hetkeksikään rauhaan, varsinkaan silloin, kun pitäisi keskittyä johonkin. Se muistuttaa jatkuvasti olemassaolollaan ja kun sitä ei huomio, se alkaa kiukuttelemaan ja huutamaan entistä kovempaa. Tämä on se hetki, kun huomaa kyllästyneensä nälkään. Tekisi mieli viedä se autoon odottamaan ja käskeä olemaan hiljaa siihen saakka, kunnes ostokset on tehty. No se niistä kisojen välisistä fiiliksista, ihan hyvin täällä silti menee :)

Eilen oli tämän dietin viimeinen kova jalkatreeni ja se oli tuttuun tapaan samalla raskas, mutta kovin tunnteellinen tapahtuma :D Jalkatreeniin lataa aina valtavasti henkisiä voimavaroja ja mitä pidemmälle dietti etenee, sitä enemmän jalkatreenit (miksei tietenkin kaikki muutkin) vaativat päältä pitoa. Jokainen sarja ja jokainen toisto sattuu. On varma, ettei treenistä selviä ikinä hengissä ja silti yllättyy, että ne jalat, jotka eivät meinanneet kantaa salille asti nostavat ja työntävät nyt valtavia kilomääriä! On uskomatonta, mihin tahdonvoimalla (ja poikaystävän tuella) pystyy :) Vaikka nautinkin yksin treenaamisesta, on varsinkin jalkatreeneissä suurena apuna, kun on joku varmistamassa ja antamassa henkistä tukea, kun tuntuu, ettei vaan kykene!

Oma jalkatreenini koostuu sekä voimaliikkeistä että eristävistä liikkeistä ja volyymiä lisätään supersarjoilla. Lähes poikkeuksetta jalkatreenini aloittaa kyykky. Minulla ja kyykyllä on voimakas viha-rakkaussuhde, en ole suurin kyykkyfani, mutta sarjojen jälkeen tunne on yleensä mahtava. Ehkä se on sitä itsensä ylittämistä. Jalkatreeni on muutoinkin viikon treeneistä se, jossa itsensä voi ja täytyy ylittää joka ikinen kerta. Missään muussa treenissä kipu ei ole niin kokonaisvaltaista ja mielen ja kehon on oltava molempien hommassa mukana, mikäli mielii saada koipensa kasvuun.

Kyykkyjen jälkeen jalat tuntuvat ylikypsältä makaronilta, joten seuraava supersarja etureisille saa aikaan valtavan poltteen. Kolme kierrosta, lyhyet palautukset ja olisi hyvinkin valmis lähtemään kotiin... Mutta eipä vielä!! Takareidet tulisivat kuitenkin mustasukkaisiksi huomion puutteesta ja kieltäytysivät kasvamasta.

Lisää kyykkyjä, tällä kertaa väärinpäin hackissa, jolloin rasitus keskittyy vahvasti takareisi-pakaraosastolle. Tämän liikkeen oppiminen vei itseltäni tuhottoman kauan aikaa ja oli kyllä kärsivällisyyttä vaativaa hommaa! En ehkä ole maininnut, mutta kyseinen piirre ei ole minussa kovinkaan vahvasti edustettuna. Lukemattomia toistoja lähes ilman painoja, mutta saatuani juonenpäästä kiinni sai kiekkoja latoa lisää hyvää tahtia. Tämä on ollut omalla kohdallani todella toimiva liike nimenomaan reisien takaosan ja pakaroiden muokkaamiselle. Hackin jälkeen vielä takareisille ja pakaroille muutamia eristäviä liikkeitä varmistamaan, että jalat ovat totaalista hyytelöä. Reisikoukistus istuen, tai maaten, pakarapotkut ja varioidut kyykyt ovat itselläni eniten käytössä takareisien eristäviksi liikkeiksi.

Askelkyykkyä smithissä yhtenä eristävänä liikkeenä

Mun supercool virallinen kuvaaja ja henkinen tuki

Omaan jalkatreeniini kuuluu vaihtelevasti n. 6-9 eri liikettä. Itse teen mielelläni järkevän määrän liikkeitä keskittyneesti ja lataan niihin kaikki paukut, enkä juokse ympäriinsä värkkäämässä jokaisen hilavitkuttimen kanssa. Vanhan kunnon perusliikkeet kunniaan :) Lopputuloksena jalkatreenin jälkeen on kävelykyvytön, joskin helpottuneen onnellisena hymyilevä jumppapirkko!

Tämä viikko vielä treenataan kovaa ja ensi viikollaa koittaa paljon odotetut viimeistelyt sekä kisakauden kruunaavat SM-karkelot! Kovia treenejä, Lahdessa nähdään :)

Kisarapsaa Jyväskylästä!

Jaahas, nyt ehtii viimein istahtaa koneen ääreen kirjoittelemaan, miten siellä Jyväskylässä oikein sujui :) 

Viimeistelyviikko alkoi siis maanantaina pitäen sisällään hiilihydraattitankkausta ja nesteen sekä suolan tarkkaa sääntelyä. Työpäivät menivät ihan mukavasti jatkuvaa palelua ja vessassa ramppaamista lukuunottamatta. Viimeistelyviikollakin toki käytiin aamukävelyillä ja treenaamassa, mutta hieman normaalista tyylistä poiketen. Asentojakin tuli vahdattua peilistä aika ahkeraan tahtiin! Viimeistelyt ajavat lihaksen huomattavasti täydemmäksi, kuin se on normaalisti dietillä, joten on ihan hyvä katsella vielä, miltä ne anatomiset näyttää, kun lihakseen saa pitkästä aikaa jonkinnäköisen pumpin päälle. Tiistaina pääsin ihanan ystäväni Iinan hellään huomaan (jos partaterällä selän sheivaaminen siksi voidaan laskea) :D Iina ajeli siis ihokarvat selästä ja paikoista, joihin ei itse ylety. Toimenpiteen jälkeen sainkin asettua hoitopöydälle pötkölleen ja Iina loihti ihan mielettömän kauniit kisaripset!! Samalla tuli vaihdettua kuulumisia ja parannettua maailmaa. Illalla kotona ajelin  vielä loput ihokarvat ja sain viimein aloittaa kisaloman.

Kuva ei kyllä tee näille kaunokaisille oikeutta, sen verran alkoi jo väsymys painaa :D

Keskiviikkona aamulenkin ja treenin jälkeen sain pakata kimpsut ja kampsut ja suunnata kohti Tamperetta. Tampereella vuorossa oli prisessahommien aloitus, kun sain kisasapelit kuntoon. Kaisa Kaisan korjaamosta loihti kisakynnet esittelykuntoon ja ihana Anni Laws of L1ghtsista oli viimeistellyt biksut valmiiksi :) Bikineistä tuli vielä upeammat, kuin olin edes odottanut ja olo niissä tuntui todella hyvältä!

Nämä on kyllä turkoosit, vähän tuo valaistus vääristää.

Sitten olikin aika suunnistaa saamaan vielä kisatsempit äidiltä ja saamaan ensimmäinen kerros väriä pintaan. Äiti niitä värejä levitteli onnistuneesti viimevuoden kisoihinkin, joten kaavoihin kangistuneena halusin, että nytkin on yksi kerros äidin levittämänä :D En oikein tiedän onko tämä vain hellyyttävää, vai vähän pakkomielteistä.. No oli miten oli, äidin tyttö <3 Kamat uudelleen kantoon ja illasta ajelin sitten viimein Jyväskylään loppuviikoksi.

Pääsin viettämään siis torstaista asti viimeistelyviikkoa Jyväskylässä "kotona". Tai ainakin melkein, virallisesti muutto on nyt kuun vaihteessa, mutta siitä lisää myöhemmin, koitetaan nyt pysyä kisa-asioissa :D Torstaina oli vuorossa viimeinen viimeistelytreeni ja sen kävin tekemässä jo tutuksi tulleella Gym Ironialla, joka on Jyväskylän saleista ehdoton suosikkini! Oli mukavaa olla kavereiden ympäröimänä ja aamulenkitkin sain tehdä hieman vaihtelevammissa maisemissa.

Perjantai meni juodessa, vessassa ja juodessa lisää. Ravaamista peilin edessä.. Kuivuu, ei kuivu, kuivuu, ei kuivu :D Päivä tuli otettua aika rauhakseen, muutama värikerros lisää ja maestroksi oli valikoitunut tottakai poikaystävä, joka ensikertalaiseksi tekikin oikein upeaa jälkeä kisavärin kanssa :) Oli mahtavaa saada viettää loppuviikko yhdessä, kun toinen osaa sanoa juuri ne oikeat sanat oikeaan aikaan ja tarvittaessa osaa myös rauhoittaa kunnosta panikoivaa kisaajaa! Tosin musta kyllä tuntuu, että poikaystävää jännitti paikoin enemmän, kuin itseäni.. Iltapäivästä oli kilpailijoiden rekisteröinti, jossa katsottiin virallinen pituus ja tarkistettiin, että bikinit sekä kengät ovat sääntöjenmukaiset. Jonoa oli jonkin verran, mutta koko homma oli ohi silti noin tunnissa. Oli kiva nähdä vähän kisahumua, kun itse majoittui hieman sivummassa kisapaikasta. Muutamaa tiimikaveriakin ehti moikkaamaan samalla reissulla ja tässä kohtaa alkoi tulla fiilis, että kisat on oikeasti jo ihan ovella! Illalla ennen nukkumaanmenoa kuului ohjeisiin juoda vielä pieni määrä kuivaa valkoviiniä, joka käytiin nauttimassa oikein ravintolassa, kun siihen tarjoutui sopiva mahdollisuus. Kyllähän sitä huomasi, että lasillinen tuli juotua, vaikka määrä ei päätä huimannutkaan, sen verran tyttö hihitteli kotimatkalla.

Tässä sitä fitnessglamouria ;)

Olihan se ihan hyvää, vaikka en valkkarin ystävä olekaan

Tiedän, että monilla on hankaluuksia nukkua varsinkin kisoja edeltävä yö, mutta onnekseni olen säilyttänyt pikkulapsen unenlahjat ja pään tyynyyniskemisen jälkeen olin unessa muutamassa sekunnissa :D Lauantaiaamuna vielä rauhallinen ulkoilu ja viimeinen värikerros iholle. Tavanomainen kunnon panikointi kuului tietysti asiaan ja mielipide asiasta taisi muuttua keskimäärin kuuden minuutin välein. Kisat olivat vasta iltapäivällä klo 16, joten oli rauhassa aikaa laittaa vielä ne vähäiset ruuat mukaan, mitä kisapäivänä syödään. Ennen yhtätoista olin jo Cumuluksella, jossa majoittui ystäväni ja meidän tiimin mahtava huoltaja Miia Malmi. Miian hotellihuoneessa tapahtui muodonmuutos ylläolevasta toukasta allaolevaksi fitnesskisaajaksi.. Mitäs siitä illuusiosta olikaan sanottu? :D Johanna Pakkanen huolehti tämänvuotisesta lookista ja ajatukset menivät heti yksiin, olin enemmän, kuin tyytyväinen lopulliseen lookiini!

Muutaman mutkan kautta oli aika viimein siirtyä kisapaikalle takatiloihin valmistautumaan h-hetkeen. Tähän asti poissaolollaan loistanut kisajännitys kipristeli vatsanpohjassa, kun ensimmäiset alkoivat siirtymään lavalle ja itse sai alkaa pumppailemaan lihaksia ja huoltajat liimailivat bikineitä ihoon ja levittelivät öljyä. Koko tilanne meni taas ihan hujauksessa ja muistan vain ihailleeni upeita naisia ja fysiikoita takatiloissa ja myönnän välillä ihmetelleeni, kuinka minäkin olen täällä! Kaikki olivat niin upeassa kunnossa ja varsinkin samassa sarjassa kilpaillut Jamie Pakonen sai leuan loksahtamaan, sillä naisella on sitten mahtava fysiikka!

Vielä nopea kuva ennen kisan alkua

Sitten viimein huudettiin alle 158cm sarja odottamaan vuoroaan lavan taakse. Kengät jalkaan, nopea hymy peilille ja menoksi. Omaa vuoroa odoteltaessa perhoset lensivät vatsassa ja se tunne juuri ennen lavavaloihin astumista on upea! Kaikki jännitys ja epäilykset ovat tipotiessään ja askel on höyhenen kevyt. Mieli ja keho ovat täydellisessä balanssissa ja sitä yrittää imeä itseensä jokaisen sekunnin tuosta hetkestä, ennen kuin kaikki on ohi yhtä pian, kuin alkoikin. Koko sarja asetettiin ensin lavan takaosaan lineupiin, jossa teimme ensimmäiset neljäsosakäännökset.

Bodyfitness alle 158cm, minä viides vasemmalta

Seuraavaksi meidät vertailtiin viiden kisaajan ryhmissä numerojärjestyksessä. Kisatilanne kaikessa lyhykäisyydessäänkin tuntuu kyllä urheilusuoritukselta, asennot eivät todellakaan ole niin mukavia, kuin miltä se äkkiseltään (toivottovasti) näyttää.. Alaselässä on oltava jatkuvasti luvattoman kivulias notko ja lihaksien jännittäminen saa koko kehon tärisemään. Lineupissa asento on pidettävä koko ajan yllä, eikä keskittyminen saa herpaantua hetkeksikään. Tuomarit kuitenkin arvioivat jatkuvasti myös lineupissa seisovia kisaajia, ei vain vertailussa olevia. Kun koko poppoo oli käynyt vertailuissa oli edessä tietenkin se kisan jännin hetki. Nyt odotettiin, ketkä kutsutaan ensimmäiseen vertailuun. Tässä kohtaa kilpalijat otetaan vertailuun "paremmuusjärjestyksessä" ja ensimmäiseen vertailuun pääseminen on siis ehdottomasti hyvä merkki finaaliinpääsyn kannalta. Siinä lyhyessä hetkessä, ennen kuin tuomarit alkloivat kutsumaan vertailuun ehti mielessä vilistä ajatuksia laidasta laitaan ja sitä vain toivoi, että oma numero kuulutettaisiin. Olin katsellut näitä naisia jo takatiloissa ja tiesin, kuinka kovassa kunnossa olevia ladyja siellä on vastassa, enkä osannut odottaa mitään etukäteen. Se tunne, kun kuulin oman kilpailijanumeroni oli niin mahtava. Se on sellainen tunne, jonka tuntee jokaisessa solussa, eikä sille tunteelle oikein löydä tarpeeksi kuvaavia sanoja. Kävellessäni vertailualueelle kuulin katsomosta kaikki kannustushuudot ja tutut äänet, hymyä ei tarvinut pitää väkisin yllä ja kylmät väreet vilisivät iholla.

Ensimmäisestä vertailusta

Vertailuryhmiä oli jälleen kolme, kuten ensimmäiselläkin kierroksella, jonka jälkeen meidät astettiin uudelleen lineupriviin. Tuomarit tarvitsivat tässä kohtaa vielä aikaa pisteidenlaskuun, joten meitä pyöritettiin vielä kertaalleen koko porukalla. Sitten, kuten sanoin, homma oli pulkassa yhdessä silmänräpäyksessä! Kiitokset yleisölle ja takakisin takatiloihin odottamaan sijoituksia. Adrenaliini jylläsi kehossa niin, ettei tiennyt miten päin olisi ollut. Sitten iski se jännitys!! Miia tsemppasi mua, että kyllä se SM-paikka sieltä tulee, kun olin kerran ensimmäisessä vertailussa. Mutta minä kun en koskaan usko mitään, ennen kuin se on kirjoissa ja kansissa, joten tärisin ja tutisin ja olin valtavan tunnekuohun vallassa, kunnes toinen mahtava huoltajamme Taina Piikkilä viimein tuli huojentavan uutisen kanssa, kuuden parhaan joukossa oltiin!! Tässä kohtaa olin vain niin onnellinen, tätä lähdettiin hakemaan.. Sm-paikkaa Lahteen ja sen myötä kolmea viikkoa lisää aikaa viilata kuntoa ja esiintymistä. Meinasin jo alkaa pakkaamaan tavaroitani, kunnes hoksasin, että varmaan tarvisi vielä käydä siellä palkintojenjaossa kuulemassa lopullinen sijoitus :D

Finaalikuusikko

Vitospokaalihan sieltä lopulta nousi, tasapistein neljännen kanssa. Sijat 2-5 jaettiin todella pienellä piste-erolla, 2. ja 3. olivat tasoissa 10:ssä pisteessä ja 4. ja 5. tasoissa 13:ssa pisteessä. Todella kovia naisia jäi vielä hakemaan SM-paikkansa Oulusta, joten jännät paikat tulee olemaan Lahdessa ja viime vuoden fiaskosta oppineena tiedän, että sijoitukset saattavat muuttua täysin päälaelleen. Kaasua on siis painettava nämä muutama viikko kisojen välillä ja saatava keskittyminen pidettyä todella tiukasti olennaisessa!

 

Kisan jälkeen olin niin onnellinen, fiilis oli jostain syystä paljon parempi, kuin viime vuonna, vaikka silloin karsinnoista pokkasinkin isoimman pystin. Nyt olin kuitenkin kisasuoritukseen huomattavasti tyytyväisempi ja kuten sanottu, kahta erilaista lineupia ei voi koskaan verrata keskenään.

Muutama kuva piti saada takatiloista pokaalin kanssa, mutta sen jälkeen tuli kiire päästä halaamaan kannustusjoukkoja! Kyllä oli itku herkässä, kun minulle ne kaikkein rakkaimmat ihmiset odottivat aulassa ja sain jakaa hetken heidän kanssaan! Ehdottomasti koko kisareissun ikimuistoisin hetki <3

Kisojen jälkeisestä ajasta sitten seuraavassa postauksessa, siihen asti kovia treenejä kaikille ja loppuun vielä otos musta kahden palkintoni kanssa! ;)

Kiitos! <3

Yhtä hullunmyllyä!

Tämä on viikko on ollut ihan(an) kamala! Kelataanpa vaikka ihan viime viikon loppuun saakka, sillä aikaa istahtaa koneelle ei vain ole yksinkertaisesti ollut.

Kurmeeta junassa.. Ainakin maisemat hemmotteli!

Viime viikonloppu meni 18 tuntisen yövuoron parissa, jonka jälkeen ei poikkeuksellisesti ollutkaan yhtään vapaapäivää, sillä keskiviikkoiltana oli pakattava kamppeet kasaan ja iskettävä itsensä Rovaniemelle menevään yöjunaan., jota varten oli pitänyt noita vapaapäiviä säästellä. Aina sitä yrittää pakata mahdollisimman vähän, mutta näin dietillä tavaraa tahtoo kasaantua pakattavaksi ihan kunnioitettava määrä. On vaakaa ja ruokaa, pussia ja purnukkaa, jauhetta ja pilleriä. Ainiin ja ne treenikamat, useammat.. ja kengät, kahdet. Ja shakeri. Mitähän jäi? Tosiaan ne muistiinpanovälineet ja ulkoiluvaatteet. Maanantai ja tiistai siis kului kymmentuntisten työvuorojen parissa ja maanantaista keskiviikkoon hoisin kaikki viikon treenit yhtä aamulenkkiä lukuunottamatta. Poikkeuksetta siis aamulla sali ja aerobinen, töihin ja vielä toinen sali ja aerobinen illalla. Ei varmaan tarvitse mainita, että olo oli aika kyseenalainen keskiviikkoiltana. Joskin jotain outoa tyydytystä sai puristaa ihan epärealistinen määrä treeniä pieneen aikaan.

Todellisuus jalkatreenin jälkeen           

No mutta, sitten koitti kauan odotettu ensimmäinen lähijakso Rovaniemellä fitness -ja ravintovalmentajakoulutuksessa. 13 tunnin matkustamisen jälkeen olin pelipaikalla Lapin urheiluopisto Santasportissa, eikä väsymyksestä ollut enää tietoakaan. Kirjauduin sisään ja tässä välissä oli reilu tunti aikaa majoittua ja laittaa päivän ruuat valmiiksi, sillä tiedossa oli opetusta klo 10-21. Päivä alkoi tietysti tutkinnon rakenteeseen tutustumisella ja aika pian kävi selväksi, että todellakaan helpolla ei tämä titteli irtoa, vaan tulevan reilun vuoden saa kyllä painaa duunia käytännön ohjauksien parissa ja istuinlihaksien kestävyyttä treenaamalla. Tutkinto pitää sisällään neljä eri osiota ja lopputuloksena on liikunnan ammattitutkinto, fitness -ja ravintovalmentaja sekä personal trainer ja suoritettuna tulee olla myös yliopiston liikuntalääketieteen perusopinnot. Koulutuksesta tulen varmasti kirjoittamaan jatkossa enemmänkin, joten otetaan näin alkuun vain pintaraapaisu.

Ensimmäisenä koulutuspäivänä pääsimme heti tositoimiin ja testaamaan luistelulautaa. Tämä ylitti odotukseni ehdottomasti hauskuudellaan ja tehokkuudellaan. Ensivaikutelma tylsästä edestakaisin luistelusta karisi aika pian, kun kouluttajana toiminut Jaana Kotkansalo laittoi puntteihin vipinää. Oli luistelua, sykkeennostatusta, erilaisia kyykkyjä, vatsa,- selkä,- rinta,- ja käsilihaksien treenausta. Enpä olisi uskonut, että ojentajat saavat moisen treenin LUISTELUlaudalla! Perjantaiaamuna vatsalihakset muistuttivat olemassaolollaan ja sängystä nouseminen tapahtui lähinnä matelijaa muistuttavin liikkein :D Pikaisen suihkun kautta päivä jatkui liikuntalääketieteen opinnoilla, joten auditoriossa vietettiin kynä sauhuten neljästä yhdeksään. Täytyy kyllä antaa erityiskiitos mahtavalle luennoitsijalle Eeva-Kaarina Lampiselle, joka osasi kertoa monimutkaisiakin asioita hyvin ymmärrettävällä ja mukaansatempaavalla tavalla. En muista, koska olisin istunut näin pitkään teoriaopintojen parissa kertaakaan kyllästymättä! Kun päivän päätteeksi pääsi huoneeseen ja sai valmisteltua seuraavan päivän eväät oli aika kiittää alkuviikon ahkeraa minää tiuhasta treenaamisesta, sillä sänkyyn kaatuessa ei tarvinut unta kauaa odotella. Onneksi molemmat huonekaverini osoittautuivat aivan mahtaviksi naisiksi, joiden kanssa oli luonteva olla ja yhteistä juteltavaa olisi riittänyt vaikka kuinka paljon. Opintojen lisäksi olinkin odottanut uusiin, samanhenkisiin ihmisiin tutustumista.

Aina on aikaa nopealle kuntotsekille :D

Perjantaina päivä alkoi aamupalan jälkeen klo 9 ohjaustoiminnalla ja saimme tutustua tuntisuunnitelman tekoon sekä pääsimme testaamaan sauvakävelyn tekniikoita ihan käytännössä. Teki kyllä todella hyvää päästä ulkoilmaan haukkaamaan happea ja saada väsynyt keho liikkeelle. Ohjaustoiminnan parissa vierähti iltapäivään asti ja jälleen klo 16 oli aika istahtaa auditorion penkkiin liikuntalääketieteen pariin. Etukäteen vähän kauhistelin, kuinka mahtaa jaksaa keskittyä iltaan asti, mutta mukaansatempaavat aiheet ja luennoitsijan taito pitää opiskelijat mukana opetuksessa (sekä ne muutma kuppi kahvia) varmistivat sen, että hyvin jaksoi iltaan saakka. Vaikka ei treeniä tälle päivälle ollutkaan, ei sitä mihinkään kissa karvoistaan pääse, joten pakkohan sitä oli käydä vähän haistamassa sali-ilmaa ja tekemässä vähän vetreyttävää aerobista istumisesta puutuneille jaloille ja mielelle. Toisen kiitoksen paikka sille alkuviikon minälle, kun sai rauhassa valmistella seuraavan päivän ruuat ja mennä ajoissa nukkumaan.

Tunnelmia koululta

Lauantaina oli viimeinen koulutuspäivä ja aamu alkoi aerobisella koulun kuntosalilla. Mieli olisi tehnyt lähteä katselemaan Ounasvaaran upeita maisemia, mutta suuntavaistottomana päätin pelata varman päälle ja käydä ensin kaikessa rauhassa tutustumassa maastoon, ennen kuin lähden sinne aamuhämärässä seikkailemaan. Teki kuitenkin hyvää saada kunnolla hiki pintaan ja suihkun sekä aamupalan kautta vielä viimeisille liikuntalääketieteen luennoille. Kahdeksalta alkanut opetus alkoi kolmeta kyllä tuntua ja olo oli hyvin kaikkensa antanut. Teki hyvää käydä tekemässä vielä toinen aerobinen ja venyttelemässä huolella ennen pitkää junamatkaa. Junan lähtöön oli vielä jokunen tunti aikaa, mutta taisi takana olevat päivät jo painaa jaloissa, kun huonekaverin kanssa suosiolla suunnistettiin kaupan kautta rautatieasemalle huilaamaan ja odottamaan junaa. Oli kyllä todella iloinen yllätys, että meillä oli sama junamatka, eikä tarvinut yksin odotella. Samalla ehti tutustumaankin paremmin, päivät koululla kuitenkin olivat kuluneet aamusta iltaan lähinnä opintojen parissa. Tästä alkoikin sitten melko kaoottinen tapahtumasarja. Juna oli teknisen vian vuoksi puolisen tuntia myöhässä, joten en uskaltanut alkaa ostamaan vielä lippua jatkomatkalle Tampereelta Poriin, virhe. No, kolmen aikaan yöllä sain selville, että juna on takaisin aikataulussa ja päätin ostaa samalla lipun aamun junaan. Olisin Tampereella ennen kuutta ja olisi hyvin aikaa vaihtaa 6.15 lähtevään Porin junaan. Olisin kahdeksalta kotona ja ehtisin hyvin nukkumaan, sillä edessä oli heti klo 14 alkava 18 tunnin yövuoro. No miksi sitten -isi muoto? Siksi, että on todellakin sunnuntaiaamu ja ensimmäinen juna lähtee klo 12.30. Okei, Onnibussi menee ihan varmasti.. Jep, ei muuten mene. Eikä mene matkahuoltokaan. Tässä vaiheessa ei ollut itku kaukana. Vanhemmat asuvat onneksi Tampereella, joten varasuunnitelmana päätin ottaa sitten bussin sinne. Muuten hyvä, mutta ei sunnuntaiaamuna kulje siihen aikaan paikallisliikennekään. Pelastava enkeli löytyi kuitenkin yllättävän läheltä, sillä samassa loosissa matkustava huonekaverini järkkäsi mulle kyydin ihan oikein pihaan asti. Olin todellakin liikuttunut ja otettu, että juuri tapaamani ihminen ei jättänyt pulaan ja tämä pelasti koko aamuni! Että kiitokset vaan vielä sinne, jos luet tätä ;) Sitten seuraava pulma, mulla ei ole kotiavaimia.. Sunnuntaina kuudelta koko poppoo on aika sikeässä unessa, joten sisälle pääsy vaati hienoisia toimenpiteitä. Pienet onnen (ja väsymyksen) kyyneleet tirautin, kun sain kahvin ja aamupalan eteeni kotikeittiössä! Olisin ehtinyt hieman nukkumaankin, mutta kävin jo niin kierroksilla, että pyörin oikeastaan vain ympyrää ja koitin keksiä varasuunnitelmaa miten saan koko päivän ja tulevan yövuoron eväät kasaan ja itseni töihin kahdeksi. Säikäytettyäni ensin äidin lähes hengiltä umpiunesta ilmoittaakseni, että olen käynyt, on toisen liikutuksen paikka. Äiti sanoo lähtevänsä viemään minua Poriin, eikä ole siis mikään kiire. Helpotuksesta kapsahdan kaulaan ja muistan jälleen, kuinka kiitollinen olen siitä, millaisia ihmisiä minulla on elämässäni <3

Lopulta ehdin hienosti hoitaa ruoka-asiat kuntoon ja kahdeksi töihin. Suurena bonuksena sain vielä viettää perheen kanssa koko aamupäivän ja pälättää äidin kanssa kuulumiset automatkalla. Loppu hyvin kaikki hyvin, mutta sain taas kyllä hyvän muistutuksen siitä, kuinka suuressa osassa tärkeät ihmiset elämässä ovat!

Nyt on aika klaarata viimeinen treeniviikko kunnialla loppuun ja ensi maanantaina alkaa viimeistelyt kohti Jyväskylää, 2 weeks out!!