Syötkö liian vähän?

Lupasin palata vielä syömisasioihin ja tällä kertaa nimenomaan siitä näkökulmasta, mitä liian vähäinen syöminen keholle ja kuupalle aiheuttaa. Ja kyllä, puhun myös ihan omasta kokemuksesta :DOlet ehkä miettinytkin jossakin vaiheessa, että tuleekohan sitä ruokaa nyt riittävästi, mutta lisätäkään ei oikein uskalla, kun kuitenkin kaikki läsähtää makkaroiksi vatsaan, tai rullalle pakaran alle.. Tässä listattuna viisi merkkiä, joista huomaat, että energiansaanti ei ehkä ole ihan kohdallaan:

1.  No ne mieliteot!

Kun aamulla lähdetään liikkeelle pelkän kahvin voimalla ja lounas kuitataan kevyellä salaatilla, iskee iltapäivällä mieliteot kovalla voimalla. Kahvilan pulla tuo kuolan suupieliin ja suklaapatukan kuvat silmissä haittaavat jo töissä keskittymistä. Joskus mielitekoja voi aiheuttaa myös huonosti nukuttu yö, liian vähäinen vedenjuonti, tai ihan vaan se, että onhan suklaa nyt ihan hemmetin hyvää, mutta aina samaan aikaan iskevä hillitön mieliteko usein kielii liian niukasta syömisestä. Jos aamusta asti tankkaa itseensä jo energiaa tasaisesti proteiinista, hiilihydraatista ja rasvasta, ei tuo kaihertava mieliteko ehkä tulekaan seuraksi koko loppupäiväksi, tai se on ainakin helppo joko sivuuttaa, tai tehdä vähän fiksumpi valinta, kuin nälän sumentamalla mielellä. Aamulla ja päivällä pantatut kalorit tulee hotkittua hetkessä tuplana takaisin ja mielen valtaa morkkis, jota lääkitään taas seuraavan päivän niukalla syömisellä, kierre on valmis. Tottumattomalle voi olla vaikea syödä aamusta ja päivällä enemmän, mutta on kokeilemisen arvoista ja aina voi etsiä itselleen sopia ruokia, joista tulee kylläiseksi, mutta ovat helppoja ja nopeita tehdä, pakata ja syödä kiireisenäkin päivänä. 

2. Treenimotivaatio laskee, eikä treenaaminen tunnu hyvältä

Kun päivän aikana tulee liian vähän energiaa ruuasta, ei iltapäivällä kerta kaikkiaan enää huvita lähteä sinne salille tai lenkkipolulle, vaan ensimmäisenä mielessä kolkuttelee kotisohva ja karkkipussi. Ehkä huomenna sitten.. Jonkin aikaa saattaa jaksaa vain painaa jäätävän itsekurin voimin, mutta keho on tässäkin asiassa aina meitä viisaampi ja lopulta vie pelin 6-0 joko syömällä treenimotivaation kokonaan, tai aiheuttamalla muita ongelmia, jotka vaativat treenaamisen keventämistä. Vaikka treenaamaan liian pienestä energiansaannista huolimatta päätyisikin, alkaa homma ajan myötä tuntumaan enemmän tai vähemmän puulta. Tulokset eivät nouse, keho ei toimi entiseen malliin, puhti on poissa, eikä palautuminenkaan oikein pääse käyntiin. Noidankehä on valmis, eikä tämä ainakaan positiivisesti vaikuta motivaatioonkaan.

3.  Kiukuttaa, itkettää, eikä mikään huvita

Tämä kombo näyttäytyy ainakin allekirjoittaneella jo ihan lyhyenkin energiavajeen aikana. Asiat, joihin ei tavallisesti edes kiinnitä huomiota, alkavat ärsyttää ja kiukutus senkun kertaantuu pikkuhiljaa, kulminoituen lopulta ärsytyksen purkamiseen yleensä juuri siihen täysin sivulliseen puolisoon, tai ystävään. Nälkäkiukun yleensä tunnistaa siitä, että ärsyttää, mutta sille ei ole mitään järkevää syytä. Myös itkuisuus ja muut yllättävät mielialan muutokset voivat kertoa nälästä. Kun energiaa ei ole riittävästi käytettävissä astuu kuvioihin myös yleinen kiinnostuksen puute asioita kohtaan, joista normaalisti nauttii ja monesti ajatellaan, että olen vain laiska, kun mikään ei huvita. Vaikkakaan kaikkea kiukkua, tai alakuloa ei kannatakaan suoralta kädeltä lähteä hoitamaan suklaapatukalla, voi olla viisasta pysähtyä miettimään, miten on tullut muutaman lähipäivän aikana syötyä.

4. Kilot eivät karise, eikä peilikuva muutu

Vaikka tavoitteena olisikin painonpudotus, tai rasvaprosentin pienentäminen ei kannata haksahtaa siihen ansaan, jossa mahdollisimman suuri energiavaje toisi nopeimmat tulokset. Kun energiansaantia lähdetään rajoittamaan rajusti, putoaa paino usein alussa reippaastikin, pysähtyen kuitenkin alkujärkytyksestä selvittyään paikalleen ja pysytellen jumissa, vaikka kuinka jättäisi kaalikeitosta kaalinkin pois. Kiinteytymistä tavoitteleva kuntoilija ei saa enää hyötyä irti kuntosalitreeneistään ja voidaankin todeta, että lähtenyt paino on pääosin lihasmassaa, läskin pysytellessä iloisena paikallaan. Vaarallisen tälläisestä todella niukkaenergiaisesta dietistä tekee sen usein aiheuttama jojoilmiö, jossa paino vuoroin putoaa ja nousee usein jopa lähtöpistettä korkeammalle. Jojoilun ikävin puoli onkin juuri sen aiheuttama kehonkoostumus ja aineenvaihdunnan häiriintyminen. Kun paino putoaa nopeasti, on se usein lihasmassaa. Kun dietti päättyy, on nälkä loputon ja tulee syötyä kaikki pudotetut kilot nopeasti takaisin. Se paino, mikä menetettiin lihasmassasta, tuleekin nyt rasvana takaisin. Kun tämä toistetaan muutaman kerran vuodessa, ollaan tilanteessa, jossa paino on lähtölukemissa, mutta arvokas lihasmassa on sulateltu pois ja kerrytetty tilalle rasvamassaa. Ollaan siis laihdutettu vartaloon kilotolkulla rasvaa. Lihasmassa on kuitenkin suuressa roolissa, kun mietitään aineenvaihduntaa ja energiankulutusta. Suurella lihasmassalla varustettu henkilö kuluttaa jo levossakin hintelää verrokkiaan enemmän, puhumattakaan kuinka paljon energiaa suuren lihasmassan liikuttaminen vaatii. Lihaksen kasvatus vaatii puolestaan riittävää syömistä, joten lopputulemana on siis järkevämpään tehdä ruokavalioon vain pieniä muutoksia, tai vähennyksiä, sillä rasvamassan pienentäminen vaatii kärsivällisyyttä. Jos paino lähtee putoamaan huimaa vauhtia, on syytä pysähtyä toteamaan, että nyt osa on lihasta ja hieman himmata pudotustahtia. Se kuuluisa puoli kiloa viikossa ei ole ihan hölynpölyä, vaan tuo pudotus on usein juuri rasvaa, lihasmassa säilyessä ja peilistäkin alkaa kurkistaa sporttisen kiinteä vartalo.

 5. Uni ja lepo

Lepäämisellä ja unenlaadulla on suuri merkitys jo yleisen jaksamisen kannalta, mutta se näyttelee myös suurta roolia sekä painonpudotuksessa, että kehonmuokkauksessa yleensäkin. Liian vähäisellä energiamäärällä keho on jatkuvassa stressitilassa ja rentoutuminen on vaikeaa. Stressihormonit ovat jatkuvasti kaakossa ja kohonnut kortisolitaso lyö todella tehokkaasti kapuloita rattaisiin, kun tavoitteena on kapeampi uuma ja timmimmät käsivarret. Myös unenlaatu kärsii jatkuvassa nälässä kärvisteltäessa. Joko illalla uni ei tule silmään, tai yöllä heräilee levottomasti ja aa mulla uni loppuu kesken. Luvassa on väsynyt ja kiukkuinen päivä, jota yritetään piristää sokerilla ja kofeiinilla, jolloin sanomattakin on selvää, kuinka käy myös seuraavan yön unille. Nälkää ei kannata siirtää kahvilla ja energiajuomilla ja herkkäunisen kannattaa harkita kofeiinipitoisten juomien jättäminen aamupäivälle. Vinkki vitosena, myös esim. kolajuomissa ja teessä saattaa olla suuria määriä kofeiinia. Oikein käytettynä kofeiinilla on oma oivallinen paikka arjessa, mutta omia tottumuksia kannattaa tarkastella realistisesti. Itselläni ainakin tuo nälkään kahvin kittaaminen on huono tapa, joka aiheuttaa lopulta vain huonon olon ja ruokahaluttomuutta. Jos siis edellisestä ateriasta alkaa olemaan jo useampi tunti, olisi ehkä viisasta napata jotain syötävää ja miettiä sen jälkeen uudelleen, vieläkö kahvihammasta kolottaa.

Alunperin piti tähän samaan postaukseen myös kirjoittaa, miten energiamäärään uskaltaa alkaa hilaamaan ylöspäin ilman pelkoa kylkimakkaroista, mutta jotta tästä ei tulisi ihan tuhottoman pitkä postaus, taidan pyhittää aiheelle ihan oman tekstinsä seuraavaksi. Pysy siis kuulolla :)

Näin joulun alla on varmasti asianmukaista muistuttaa siitä kuluneesta, mutta niin todenmukaisesta seikasta, että "ei se, mitä syöt joulun ja uudenvuoden välissä, vaan se, mitä syöt uudenvuoden ja joulun välissä" ;)

Nautinnollista joulun aikaa!

Mun tavoitteet, sun tavoitteet, vai meidän tavoitteet?

Treenaatko sä jotenkin tavoitteellisesti?

Tämä on aika yleinen kysymys, mikä tulee puheeksi, kun aletaan puhua liikunnasta ja liikkumisesta. Joku sanoo pyöräilevänsä 100 km viikossa, joku toinen käy neljästi viikossa salilla ja yksi liikkuu koiran ulkoituksen merkeissä useita kertoja päivässä. Tavoitteellisen treenaamisen merkitys kysymyksessä on useimmiten kilpailut, treenaatko kilpailuihin?

Tavoitteellinen treenaaminen on mielestäni paljon muutakin, kuin kilpailuihin, tai muuhun julkiseen ulostuloon tähtäävää toimintaa. Pyöräilijän kilometrit muodostuvat työ- ja kauppamatkoista, tavoitteellista? No onhan se, kyllä fillarin selkään hypätessä tavoitteena on ainakin päästä paikasta a paikkaan b. Samalla tavoitteena on ehkä fillaroinnista saatavat terveyshyödyt, tai sitten ei. Terveyshyödyt kun ovat siitä vekkuleita, että ne ovat olemassa, tavoitteli niitä tai ei. Myös koiran ulkoiluttajalla on tavoitteet mielessä, kivempaa on käydä haukkaamassa haukun kanssa raitista ilmaa, kuin jynssätä rakkaan lemmikin tarpeita matosta. Tavoitteellista? No todellakin! Ja jälleen ovat terveyshyödyt läsnä, vaikka ne eivät ensisijaisena tavoitteena olekaan.

Tämän pohjustuksen tarkoitus on pysähtyä ja pysäyttää miettimään, että kenen tavoitteita sitä lopulta toteuttaa? On niin helppoa ottaa vahingossakin omakseen tavoitteita, joita ei pohjimmiltaa edes halua, tai pidä tärkeänä. Kun naistenlehdissä paukutetaan, että vyötäröltä pitäisi deletoida 15 senttiä, niin helpostihan sitä alkaa tavoittelemaan miettimättä, että onko kyseinen tavoite itselle sopiva. On muodikasta kiinteytyä, mutta voimakasta lihaskasvua tavoitteleva saattaakin mennä metsään, kun nappaa itselleen valmiin ruokavalion Me Naisten keskiaukeamalta. Myös alun perin omissa tavoitteissa saattaa olla vanhentunut päivämäärä. Se, mitä olemme tavoitelleet vaikkapa 10 vuotta sitten, ei ehkä olekaan enää ajankohtainen, tai motivoiva. Eikä tarvitsekaan olla! On helppoa jämähtää vanhoihin tavoitteisiin. Vielä ne 5 kiloa, jotta olen painossa ennen ensimmäistä lasta! Vielä mahdun noihin tavoitefarkkuihin, joita käytin yläasteella! Kuulostaa tutulta? Minä ainakin nostan tässä kohtaa käden ja myönnän, että tavoitteiden uudelleenasettelua tulee harrastettua ihan liian harvoin. Ehkä tuntuu, että on jotenkin epäonnistunut, luovuttaja, kun ei enää menekään kohti niitä vanhoja tavoitteita, joiden tavoittelu ei enää itseasiassa tuokaan elämään innostusta ja motivaatiota, vaan enemmänkin stressiä, ahdistusta, itsensä ruoskimista ja pahoinvointia. Lopulta se aikoinaan kukkinut innostus on enää kaukainen muisto ja tilalla on huonolla omalla tunnolla koristeltu luovuttajan leima otsassa. Itse leimattuna tietenkin.

On rohkeutta uskaltaa todeta, että vanhat tavoitteet ovat vanhoja ja on aika luoda uusia, niitä joista jaksaa taas innostua ja motivoitua. Ehkä sen kehon ei tarvitsekaan olla viittä kiloa kevyempi, voisiko sitä vaikka tähdätä vahvempiin käsivarsiin, nopeampaan lenkkiin, tai venyvämpiin takareisiin? Tai mitä jos heittäisikin henkilövaa'an roskiin ja menisi ostamaan uudet mukavat farkut, koska niiden kolmen lapsen jälkeen ei välttämättä yläasteen farkut enää mene jalkaan, eikä sillä ole mitään tekemistä epäonnistumisen kanssa! Ne vanhat housut voi vaikka ihan leikata saksilla, jos se tuntuu vapauttavalta (ja kyllä se muuten tuntuu, nimimerkillä erään kisadietin päätteeksi vanhat farkkunsa leikellyt) :D

Tätä lähdetään parantamaan

Pääasia tavoitteissa on, että ne ovat juuri sinulle saavutettavissa, ne ovat motivoivia ja ennen kaikkea innostavia. Sellaisia, joista saa jaksamista, kun on huono päivä, tai joihin on helppo palata tuon huonon päivän jälkeen. Tavoitteita voi olla eri kokoisia, mutta ehkä matkalla siihen kaukaisimpaan tavoitteeseen kannattaa asetella pieniä välitavoitteita, joiden kohdalla voi pysähtyä ihastelemaan itseään ja taputtamaa selkään, että "olen minä ihan hemmetin kova mimmi/äijä, kun tämänkin saavutin". Sillä kyllä itseään pitää osata kiittää ja palkita niistä pienistäkin saavutuksista. Jos ongelmana on ollut syödä suklaapatukka joka päivä kahvin kanssa, voi tavoitteena olla vähentää patukoiden syönti vaikka kolmeen viikossa. Tai jos liikuntaminuutteja on aiemmin tullut viikossa pyöreät nolla, voi ensimmäiseksi tavoitteeksi asettaa vaikka kaksi kävelylenkkiä, tai kotijumpaa viikon aikana. Vaikka haaveena olisi juosta maraton, ei ehkä ole kovin palkitsevaa lähteä treenaamaan sitä kohti ilman pieniä välikannustimia. Meillä kulttuuriin ehkä kuuluu sellainen "enhän minä nyt mitään" asenne, mutta vaikka saavutuksistaan ei haluaisikaan julkisesti huudella, on hyvä pysähtyä aika-ajoin ihastelemaan saavutuksiaan ja samalla tulee luoneeksi positiivisen kehän, jossa onnistumiset seuraavat toisiaan ja niistä saadulla hyvällä fiiliksellä jaksaa taas painaa kohti seuraavaa etappia.

Edellisessä postauksessa lupasin avata hieman niitä asioita, mitkä itsellä ovat menneet mönkään kohti omia tavoitteita, tai niitä vanhoja tavoitteita. Kisadietit ovat jättäneet minuunkin jälkensä ja kireämmän kunnon tavoittelu on jäänyt tavallaan päälle. Kun kisojen jälkeen ei olekaan osannut asettaa uusia tavoitteita, luoda tavoitteistaan suurta kokonaiskuvaa, vaan on jämähtänyt yksityiskohtiin ja hifistelyyn. Perimmäisenä tavoitteena on ollut lihasmassa kasvatus, mutta kun jämähtää niihin pienempiin diettikaloreihin, tyssää matkanteko aika lyhyeen. Tavoite ja toiminta ei kohtaa, jolloin ollaan aikalailla umpikujassa oman tekemisen kanssa, eikä fyysinenkään vointi enää ole sieltä hehkeimmästä päästä. Ja hei, voin paljastaa, että jatkuvalla kaloreiden pihtaamisella ei pääse kuntoon, oikeastaan käy ihan päinvastoin ja siihen on monta syytä. Ilman energiaa ei treenaaminen tunnu hyvältä, eikä tuloksia synny. Aineenvaihdunta on nopea, kuin hidastettu etana ja silti ruuvia vetää vielä tiukemmalle, josko ratkaisu kuitenkin löytyisi siitä. Ja sanon tämän ääneen, koska tiedän, että en ole ainoa saman asian kanssa painiva, vaikka kuinka olisi tietoa ja taitoa. Suomeksi sanottuna siis syö entistä tarkemmin/vähemmän ja heittää vielä sen yhden lenkin enemmän, vaikka tuloksiin pääseminen vaatisikin juuri päinvastaista toimintaa.

Lautaselta löytyy jatkossa muutakin kun kanaa ja salaattia :D

No mutta, nyt kun asia on tunnistettu ja tunnustettu, on aika ryhtyä sanoista tekoihin ja määritellä uudet tavoitteet sekä ennen kaikkea alkaa toimia niiden mukaisesti. Sanat ovat aina helppoja, mutta vasta tekemisessä punnitaan se, kuka lopulta pääsee tavoitteisiin. Muutoksen tekeminen ei ole helppoa ja vanhaan on niin mukava jäädä, koska silloin ei joudu haastamaan itseään, eikä sietämään muutoksen mukanaantuomaa epävarmuutta. Ja hei, tämä ihan sama toimii liikunnan ja syömisen lisäksi myös muilla elämän osa-alueilla, joihin ei ole tyytyväinen tai joissa haluaa päästä eteenpäin. Sitä helposti pelkää, että mitä jos asiat menevätkin vain huonompaan suuntaan muutoksen myötä, mutta mitä jos ne menevätkin parempaan suuntaan? Jos vanhat toimintatavat eivät enää vie eteenpäin, on ehkä aika kokeilla jotain muuta! Omiin tavoitteisiin on ihan luvallista, jopa suotavaa, suhtautua tosissaan ja joskus on ihan paikallaan ajatella omaa napaa ja asettaa se ykkösprioriteetiksi. Oma hyvinvointi näkyy myös ulospäin ja onhan se kiva bonus, ettei ole lähipiirille jatkuvasti kiukutteleva veemäinen akka :D

Omat tavoitteet alkavat viimein muodostua selkeämmiksi ja ensimmäisenä etappina säädän energiansaantia taas lähemmäksi sitä urheilijan ravitsemusta, jolla jaksan treenaamisen lisäksi olla hyvä äiti, avovaimo, tytär ja ystävä. Tokikaan en rysäytä kaloreita kerralla kaakkoon, vaan pitkän aikavälin tavoitteena on hiljalleen nostella ruokamääriä ja muokata treenejä siihen suuntaan, että aineenvaihdunta jaksaa pyörittää riittävää energiamäärää ilman, että kaikki sapuska liimautuu kylkiin.

Tiedän, että lopulliseen tavoitteeseen on matkaa, mutta nyt on ehkä viimein aika opetella hieman kärsivällisyyttä, mikä ei kuulu kyllä ainakaan omiin vahvuuksiin. Samalla täytyy heittää tekosyyt romukoppaan, sillä nyt tytön syntymän jälkeen on ollut liian helppoa unohtaa oma hyvinvointi. Aterioita jää syömättä, kun on olevinaan niin kiire ja treeneissä on sitten jatkuvasti puhti poissa, eikä haluttuja tuloksia synny. Nyt, kun kalorit ovat olleet liian alhaalla, eivät kovatkaan treenit ole tuottaneet toivottua tulosta, joten oikeastaan on todella motivoivaa päästä taas kunnolla kiinni tähän rakennuskauden makuun, treenaamaan kovaa ja myös syömään riittävästi.

Seuraavassa postauksessa kerron, mistä merkeistä tunnistat, syötkö sinäkin ehkä liian vähän ja miten energiansaantia kannattaa alkaa hivuttamaan ylöspäin ilman pelkoa, että vain kyljet leviävät.

Kivaa maanantaita ja vahvaa tulevaa viikkoa. Uskaltakaa asettaa tavoitteita, tänään on ihan hyvä päivä aloittaa!

Tavoitteista toteutukseen!

Heippa vaan pitkästä aikaa tänne!

Kaikki, jotka minua jossakin somekanavassa seuraavat, tietävätkin, että kulunut vuosi on kohdallani sisältänyt paljon muuta(kin), kuin fitnesstä. Viime joulukuussa kahtena punaisena viivana näyttäytynyt joululahja jokeltelee nyt vieressä ja kasvaa ja kehittyy huimaa vauhtia. Tytön syntymästä tulee pian neljä kuukautta ja arki on asettunut oikein mukavasti meille sopivaksi. Minulla päivät kuluu tytön kanssa kotosalla milloin mitäkin puuhaillen ja iltapäivisin sitten suuntaan usein salille, kun mies pääsee töistä.

Liikunta on siis edelleen iso osa arkea tuomassa hyvinvointia ja minulle myös sitä omaa aikaa. Samalla iskä saa viettää tytön kanssa yhteistä aikaa ilman, että minä olen tunkemassa omaa lusikkaani soppaan joka asiassa :D Olisi todella vaikea kuvitella omaa arkea ilman treenausta, eikä se pidemmän päälle tee kovin hyvää meidän parisuhteellekaan.. En nimittäin ole kovin miellyttävää seuraa, jos treenit ovat liian pitkään pannassa.

Jostakin on noussut myös innostus taas blogia kohtaan, mutta pitkään se on pysytellyt vain ajatuksen tasolla, sillä jotenkin on tuntunut vaikealta miettiä, miten blogin aihetta lähtee rajaamaan. Toisaalta elämää täyttää nyt vauva-arki, josta riittäisi kirjoiteltavaa vaikka kuinka, toisaalta taas treenauksesta kirjoittaminen ei ole yhtään sen vähemmän ajankohtaista. Katsotaan siis, mihin suuntaan tämä lähtee etenemään, mutta eiköhän se totuus löydy jostakin näiden välimaastosta ja vanhemmuuden ja omasta hyvinvoinnista huolehtimisen yhdistämisestä. Varmaa on se, että luvassa on paljon fiilispohjalta luotuja tekstejä ja ajatuksen virtaa sekä epätäydellisiä kuvia ja rehellistä kuvausta meidän arjesta. Jos siis kaipaat täydellisesti aseteltuja kuvia täydellisessä valaistuksessa, olet melko varmasti eksynyt väärään blogiin :D Totuushan on, että aina ei huvita treenata, pinna on kireällä, eikä peilistäkään katso kovin kuvauksellinen ilmestys.. Tarkoituksena on tehdä tästä itselleni tietynlainen  (julkinen) projekti, sillä kuten moni muukin, äiti tai ei, kamppailee ristiriitaisissa fiiliksissä omien tavoitteiden ja niiden eteen toimimisen kanssa.

Oli tavoitteena sitten painonpudotus, kiinteytyminen, kunnon parantaminen, tai mikä muu tahansa, vaatii se aina oman tavoitteen tunnistamista ja määrätietoisesti sitä kohti toimimista. Toisilla toimii abstraktimpi tavoite, mutta suurimmalle osalle motivaation ylläpitäjäksi vaaditaan yleensä hieman tarkempi tavoite, kuten kilomäärä, tavoitevaate, matka -tai aikatavoite. Usein myös pienemmät välitavoitteet ovat paikallaan matkalla kohti päätavoitetta. Vaikka tavoite onkin pidettävä mielessä, jotta tekeminen pysyy nousujohteisena, on itselleen viisasta antaa välillä myös höllää ja huilattava kehon, tai mielen sitä vaatiessa sekä toisaalta osattava myös jatkaa matkaa, sillä pieni paussi jatkuvasta suorittamisesta ei ole "repsahtamista", jonka jälkeen kannattaa nostaa hanskat tiskiin. Silloin vedetään henkeä ja ladataan akkuja, Joskus on myös paikallaan arvioida uudelleen omaa tavoitetta, onko se järkevä, mahdollinen, tai motivoiko se ylipäätään enää? On myös rohkeutta uskaltaa luopua aiemmasta tavoitteesta, vaihtaa suuntaa ja asettaa uusia tavoitteita. Pipo tiukalla kun ei yleensä jaksa kovinkaan pitkään, eikä itsensä jatkuva ruoskiminenkaan pidemmän päälle yleensä tuo haluttuja tuloksia. Kyllä mielekäs tekeminen, pilke silmäkulmassa ja itsensä arvostaminen ovat avainasemassa, kun haetaan pitkäkestoisia tuloksia.

Olen ollut itse ensimmäistä kertaa vuosiin ilman tarkkaa kisatavoitetta ja uuden tavoitteen asettaminen ei olekaan ihan yksinkertaista. Toisaalta mieli halajaa takaisin kisalavoille ja kilpailuhenkisenä ihmisenä jotain tuntuu puuttuvan ilman kisatavoitetta, Nyt kuitenkin koko oma lajini tuntuu olevan aikamoisessa muutoksessa, mikä ei ainakaan auta tavoitteen luomisessa. Samalla huomaan, että tavoitteen puuttuminen vaikuttaa myös tekemisen laatuun. Treenaaminen on itselleni syvällejuurtunut elämäntapa ja se on ollut mukana kuvioissa koko ajan, salille palasin kaksi viikkoa synnytyksestä ja sen jälkeen olen treenannut kovaa neljästi viikossa sekä tehnyt siellä täällä juoksulenkkejä aerobisen kunnon ja palautumiskapasiteetin parantamiseksi. Se, missä itselläni tekeminen ontuu pahan kerran, on syöminen. Omalla kohdallani vieläpä niin päin, että en syö missään määrin riittävästi, vaan päivittäiset kalorimäärät jäävät aivan onnettomalle tasolle ja kaikki varmasti tietävät, kuinka mallikkaasti liian vähäinen syöminen vie kohti tavoitteena olevaa lihaskasvua. Tiedon puutteesta en voi itseäni syyttää, sillä vuosien opiskelun jälkeen ravitsemukseen liittyvät asiat ovat hyvin hanskassa ja muille onkin niin helppoa antaa vinkkejä ja ohjeistaa kohti tavoitetta. Omalla kohdalla kuitenkin tuon tiedon soveltaminen itseen ei olekaan niin yksinkertaista, On jopa koomista tarkastella omaa ristiriitaista toimintaa "ulkopuolelta", samaan aikaan viettää viikosta useita tunteja salilla, antaa siellä kaikkensa ja vähän päälle, mutta syömistottumuksilla tavallaan vesittää koko homman heti perään, kun ei annakaan keholle niitä rakennuspalikoita, joita se tarvitsee kasvaakseen, vahvistuakseen ja palautuakseen.

Ilman kisoihin tähtäämistäkin tavoitteenani on luoda kehostani OMA mestaripiirrokseni, joka miellyttää omaa silmää ja kuvastaa tietyllä tavalla niitä ominaisuuksia, mitä itsessäni arvostan, kuten kovaa työmoraalia ja päämäärätietoisuutta sekä periksiantamattomuutta. Samalla haluan opetella arvostamaan enemmän itseäni ja kehoani ja tekemään asioita enemmän ilon, kuin jatkuvan itsensä piiskaamisen kautta. Raskaus ja synnytys jo osaltaan opetti kyllä arvottamaan kehoani myös muuta kautta, kuin miltä se näyttää, onhan se onnistunut luomaan tuon elämäni tärkeimmän pienen ihmisen! Mihin sitä kuitenkaan koira karvoistaan pääsisi ja kyllä minulle edelleen on tärkeää viihtyä omassa kehossani myös ulkoisesti. Ennen sitä on ehkä etsinyt enemmän asioita vartalossaan, joihin ei ole tyytyväinen ja tavallaan negatiivisuuden kautta lähtenyt muokkaamaan niitä kohtia, Nyt tavoitteenani on oppia katsomaan kehoani hyväksyen ja muokata sitä hyvällä fiiliksellä ja positiivisuuden kautta. En tee lupauksia uudelle vuodelle, mutta vuodelle 2018 aion osata asettaa selkeät tavoitteet ja työskennellä niitä kohti.

Uusi postaus on jo tekeillä ja siinä aion kertoa tarkemmin, mikä tekemisessäni on ollut esteenä haluttujen tulosten saavuttamiseksi. Jos sullakin on homma hanskassa, mutta hanskat hukassa, niin jää odottelemaan seuraavaa tekstiä!