Heippa vaan pitkästä aikaa tänne!
Kaikki, jotka minua jossakin somekanavassa seuraavat, tietävätkin, että kulunut vuosi on kohdallani sisältänyt paljon muuta(kin), kuin fitnesstä. Viime joulukuussa kahtena punaisena viivana näyttäytynyt joululahja jokeltelee nyt vieressä ja kasvaa ja kehittyy huimaa vauhtia. Tytön syntymästä tulee pian neljä kuukautta ja arki on asettunut oikein mukavasti meille sopivaksi. Minulla päivät kuluu tytön kanssa kotosalla milloin mitäkin puuhaillen ja iltapäivisin sitten suuntaan usein salille, kun mies pääsee töistä.
Liikunta on siis edelleen iso osa arkea tuomassa hyvinvointia ja minulle myös sitä omaa aikaa. Samalla iskä saa viettää tytön kanssa yhteistä aikaa ilman, että minä olen tunkemassa omaa lusikkaani soppaan joka asiassa :D Olisi todella vaikea kuvitella omaa arkea ilman treenausta, eikä se pidemmän päälle tee kovin hyvää meidän parisuhteellekaan.. En nimittäin ole kovin miellyttävää seuraa, jos treenit ovat liian pitkään pannassa.
Jostakin on noussut myös innostus taas blogia kohtaan, mutta pitkään se on pysytellyt vain ajatuksen tasolla, sillä jotenkin on tuntunut vaikealta miettiä, miten blogin aihetta lähtee rajaamaan. Toisaalta elämää täyttää nyt vauva-arki, josta riittäisi kirjoiteltavaa vaikka kuinka, toisaalta taas treenauksesta kirjoittaminen ei ole yhtään sen vähemmän ajankohtaista. Katsotaan siis, mihin suuntaan tämä lähtee etenemään, mutta eiköhän se totuus löydy jostakin näiden välimaastosta ja vanhemmuuden ja omasta hyvinvoinnista huolehtimisen yhdistämisestä. Varmaa on se, että luvassa on paljon fiilispohjalta luotuja tekstejä ja ajatuksen virtaa sekä epätäydellisiä kuvia ja rehellistä kuvausta meidän arjesta. Jos siis kaipaat täydellisesti aseteltuja kuvia täydellisessä valaistuksessa, olet melko varmasti eksynyt väärään blogiin :D Totuushan on, että aina ei huvita treenata, pinna on kireällä, eikä peilistäkään katso kovin kuvauksellinen ilmestys.. Tarkoituksena on tehdä tästä itselleni tietynlainen (julkinen) projekti, sillä kuten moni muukin, äiti tai ei, kamppailee ristiriitaisissa fiiliksissä omien tavoitteiden ja niiden eteen toimimisen kanssa.
Oli tavoitteena sitten painonpudotus, kiinteytyminen, kunnon parantaminen, tai mikä muu tahansa, vaatii se aina oman tavoitteen tunnistamista ja määrätietoisesti sitä kohti toimimista. Toisilla toimii abstraktimpi tavoite, mutta suurimmalle osalle motivaation ylläpitäjäksi vaaditaan yleensä hieman tarkempi tavoite, kuten kilomäärä, tavoitevaate, matka -tai aikatavoite. Usein myös pienemmät välitavoitteet ovat paikallaan matkalla kohti päätavoitetta. Vaikka tavoite onkin pidettävä mielessä, jotta tekeminen pysyy nousujohteisena, on itselleen viisasta antaa välillä myös höllää ja huilattava kehon, tai mielen sitä vaatiessa sekä toisaalta osattava myös jatkaa matkaa, sillä pieni paussi jatkuvasta suorittamisesta ei ole "repsahtamista", jonka jälkeen kannattaa nostaa hanskat tiskiin. Silloin vedetään henkeä ja ladataan akkuja, Joskus on myös paikallaan arvioida uudelleen omaa tavoitetta, onko se järkevä, mahdollinen, tai motivoiko se ylipäätään enää? On myös rohkeutta uskaltaa luopua aiemmasta tavoitteesta, vaihtaa suuntaa ja asettaa uusia tavoitteita. Pipo tiukalla kun ei yleensä jaksa kovinkaan pitkään, eikä itsensä jatkuva ruoskiminenkaan pidemmän päälle yleensä tuo haluttuja tuloksia. Kyllä mielekäs tekeminen, pilke silmäkulmassa ja itsensä arvostaminen ovat avainasemassa, kun haetaan pitkäkestoisia tuloksia.
Olen ollut itse ensimmäistä kertaa vuosiin ilman tarkkaa kisatavoitetta ja uuden tavoitteen asettaminen ei olekaan ihan yksinkertaista. Toisaalta mieli halajaa takaisin kisalavoille ja kilpailuhenkisenä ihmisenä jotain tuntuu puuttuvan ilman kisatavoitetta, Nyt kuitenkin koko oma lajini tuntuu olevan aikamoisessa muutoksessa, mikä ei ainakaan auta tavoitteen luomisessa. Samalla huomaan, että tavoitteen puuttuminen vaikuttaa myös tekemisen laatuun. Treenaaminen on itselleni syvällejuurtunut elämäntapa ja se on ollut mukana kuvioissa koko ajan, salille palasin kaksi viikkoa synnytyksestä ja sen jälkeen olen treenannut kovaa neljästi viikossa sekä tehnyt siellä täällä juoksulenkkejä aerobisen kunnon ja palautumiskapasiteetin parantamiseksi. Se, missä itselläni tekeminen ontuu pahan kerran, on syöminen. Omalla kohdallani vieläpä niin päin, että en syö missään määrin riittävästi, vaan päivittäiset kalorimäärät jäävät aivan onnettomalle tasolle ja kaikki varmasti tietävät, kuinka mallikkaasti liian vähäinen syöminen vie kohti tavoitteena olevaa lihaskasvua. Tiedon puutteesta en voi itseäni syyttää, sillä vuosien opiskelun jälkeen ravitsemukseen liittyvät asiat ovat hyvin hanskassa ja muille onkin niin helppoa antaa vinkkejä ja ohjeistaa kohti tavoitetta. Omalla kohdalla kuitenkin tuon tiedon soveltaminen itseen ei olekaan niin yksinkertaista, On jopa koomista tarkastella omaa ristiriitaista toimintaa "ulkopuolelta", samaan aikaan viettää viikosta useita tunteja salilla, antaa siellä kaikkensa ja vähän päälle, mutta syömistottumuksilla tavallaan vesittää koko homman heti perään, kun ei annakaan keholle niitä rakennuspalikoita, joita se tarvitsee kasvaakseen, vahvistuakseen ja palautuakseen.
Ilman kisoihin tähtäämistäkin tavoitteenani on luoda kehostani OMA mestaripiirrokseni, joka miellyttää omaa silmää ja kuvastaa tietyllä tavalla niitä ominaisuuksia, mitä itsessäni arvostan, kuten kovaa työmoraalia ja päämäärätietoisuutta sekä periksiantamattomuutta. Samalla haluan opetella arvostamaan enemmän itseäni ja kehoani ja tekemään asioita enemmän ilon, kuin jatkuvan itsensä piiskaamisen kautta. Raskaus ja synnytys jo osaltaan opetti kyllä arvottamaan kehoani myös muuta kautta, kuin miltä se näyttää, onhan se onnistunut luomaan tuon elämäni tärkeimmän pienen ihmisen! Mihin sitä kuitenkaan koira karvoistaan pääsisi ja kyllä minulle edelleen on tärkeää viihtyä omassa kehossani myös ulkoisesti. Ennen sitä on ehkä etsinyt enemmän asioita vartalossaan, joihin ei ole tyytyväinen ja tavallaan negatiivisuuden kautta lähtenyt muokkaamaan niitä kohtia, Nyt tavoitteenani on oppia katsomaan kehoani hyväksyen ja muokata sitä hyvällä fiiliksellä ja positiivisuuden kautta. En tee lupauksia uudelle vuodelle, mutta vuodelle 2018 aion osata asettaa selkeät tavoitteet ja työskennellä niitä kohti.
Uusi postaus on jo tekeillä ja siinä aion kertoa tarkemmin, mikä tekemisessäni on ollut esteenä haluttujen tulosten saavuttamiseksi. Jos sullakin on homma hanskassa, mutta hanskat hukassa, niin jää odottelemaan seuraavaa tekstiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti