Mun tavoitteet, sun tavoitteet, vai meidän tavoitteet?

Treenaatko sä jotenkin tavoitteellisesti?

Tämä on aika yleinen kysymys, mikä tulee puheeksi, kun aletaan puhua liikunnasta ja liikkumisesta. Joku sanoo pyöräilevänsä 100 km viikossa, joku toinen käy neljästi viikossa salilla ja yksi liikkuu koiran ulkoituksen merkeissä useita kertoja päivässä. Tavoitteellisen treenaamisen merkitys kysymyksessä on useimmiten kilpailut, treenaatko kilpailuihin?

Tavoitteellinen treenaaminen on mielestäni paljon muutakin, kuin kilpailuihin, tai muuhun julkiseen ulostuloon tähtäävää toimintaa. Pyöräilijän kilometrit muodostuvat työ- ja kauppamatkoista, tavoitteellista? No onhan se, kyllä fillarin selkään hypätessä tavoitteena on ainakin päästä paikasta a paikkaan b. Samalla tavoitteena on ehkä fillaroinnista saatavat terveyshyödyt, tai sitten ei. Terveyshyödyt kun ovat siitä vekkuleita, että ne ovat olemassa, tavoitteli niitä tai ei. Myös koiran ulkoiluttajalla on tavoitteet mielessä, kivempaa on käydä haukkaamassa haukun kanssa raitista ilmaa, kuin jynssätä rakkaan lemmikin tarpeita matosta. Tavoitteellista? No todellakin! Ja jälleen ovat terveyshyödyt läsnä, vaikka ne eivät ensisijaisena tavoitteena olekaan.

Tämän pohjustuksen tarkoitus on pysähtyä ja pysäyttää miettimään, että kenen tavoitteita sitä lopulta toteuttaa? On niin helppoa ottaa vahingossakin omakseen tavoitteita, joita ei pohjimmiltaa edes halua, tai pidä tärkeänä. Kun naistenlehdissä paukutetaan, että vyötäröltä pitäisi deletoida 15 senttiä, niin helpostihan sitä alkaa tavoittelemaan miettimättä, että onko kyseinen tavoite itselle sopiva. On muodikasta kiinteytyä, mutta voimakasta lihaskasvua tavoitteleva saattaakin mennä metsään, kun nappaa itselleen valmiin ruokavalion Me Naisten keskiaukeamalta. Myös alun perin omissa tavoitteissa saattaa olla vanhentunut päivämäärä. Se, mitä olemme tavoitelleet vaikkapa 10 vuotta sitten, ei ehkä olekaan enää ajankohtainen, tai motivoiva. Eikä tarvitsekaan olla! On helppoa jämähtää vanhoihin tavoitteisiin. Vielä ne 5 kiloa, jotta olen painossa ennen ensimmäistä lasta! Vielä mahdun noihin tavoitefarkkuihin, joita käytin yläasteella! Kuulostaa tutulta? Minä ainakin nostan tässä kohtaa käden ja myönnän, että tavoitteiden uudelleenasettelua tulee harrastettua ihan liian harvoin. Ehkä tuntuu, että on jotenkin epäonnistunut, luovuttaja, kun ei enää menekään kohti niitä vanhoja tavoitteita, joiden tavoittelu ei enää itseasiassa tuokaan elämään innostusta ja motivaatiota, vaan enemmänkin stressiä, ahdistusta, itsensä ruoskimista ja pahoinvointia. Lopulta se aikoinaan kukkinut innostus on enää kaukainen muisto ja tilalla on huonolla omalla tunnolla koristeltu luovuttajan leima otsassa. Itse leimattuna tietenkin.

On rohkeutta uskaltaa todeta, että vanhat tavoitteet ovat vanhoja ja on aika luoda uusia, niitä joista jaksaa taas innostua ja motivoitua. Ehkä sen kehon ei tarvitsekaan olla viittä kiloa kevyempi, voisiko sitä vaikka tähdätä vahvempiin käsivarsiin, nopeampaan lenkkiin, tai venyvämpiin takareisiin? Tai mitä jos heittäisikin henkilövaa'an roskiin ja menisi ostamaan uudet mukavat farkut, koska niiden kolmen lapsen jälkeen ei välttämättä yläasteen farkut enää mene jalkaan, eikä sillä ole mitään tekemistä epäonnistumisen kanssa! Ne vanhat housut voi vaikka ihan leikata saksilla, jos se tuntuu vapauttavalta (ja kyllä se muuten tuntuu, nimimerkillä erään kisadietin päätteeksi vanhat farkkunsa leikellyt) :D

Tätä lähdetään parantamaan

Pääasia tavoitteissa on, että ne ovat juuri sinulle saavutettavissa, ne ovat motivoivia ja ennen kaikkea innostavia. Sellaisia, joista saa jaksamista, kun on huono päivä, tai joihin on helppo palata tuon huonon päivän jälkeen. Tavoitteita voi olla eri kokoisia, mutta ehkä matkalla siihen kaukaisimpaan tavoitteeseen kannattaa asetella pieniä välitavoitteita, joiden kohdalla voi pysähtyä ihastelemaan itseään ja taputtamaa selkään, että "olen minä ihan hemmetin kova mimmi/äijä, kun tämänkin saavutin". Sillä kyllä itseään pitää osata kiittää ja palkita niistä pienistäkin saavutuksista. Jos ongelmana on ollut syödä suklaapatukka joka päivä kahvin kanssa, voi tavoitteena olla vähentää patukoiden syönti vaikka kolmeen viikossa. Tai jos liikuntaminuutteja on aiemmin tullut viikossa pyöreät nolla, voi ensimmäiseksi tavoitteeksi asettaa vaikka kaksi kävelylenkkiä, tai kotijumpaa viikon aikana. Vaikka haaveena olisi juosta maraton, ei ehkä ole kovin palkitsevaa lähteä treenaamaan sitä kohti ilman pieniä välikannustimia. Meillä kulttuuriin ehkä kuuluu sellainen "enhän minä nyt mitään" asenne, mutta vaikka saavutuksistaan ei haluaisikaan julkisesti huudella, on hyvä pysähtyä aika-ajoin ihastelemaan saavutuksiaan ja samalla tulee luoneeksi positiivisen kehän, jossa onnistumiset seuraavat toisiaan ja niistä saadulla hyvällä fiiliksellä jaksaa taas painaa kohti seuraavaa etappia.

Edellisessä postauksessa lupasin avata hieman niitä asioita, mitkä itsellä ovat menneet mönkään kohti omia tavoitteita, tai niitä vanhoja tavoitteita. Kisadietit ovat jättäneet minuunkin jälkensä ja kireämmän kunnon tavoittelu on jäänyt tavallaan päälle. Kun kisojen jälkeen ei olekaan osannut asettaa uusia tavoitteita, luoda tavoitteistaan suurta kokonaiskuvaa, vaan on jämähtänyt yksityiskohtiin ja hifistelyyn. Perimmäisenä tavoitteena on ollut lihasmassa kasvatus, mutta kun jämähtää niihin pienempiin diettikaloreihin, tyssää matkanteko aika lyhyeen. Tavoite ja toiminta ei kohtaa, jolloin ollaan aikalailla umpikujassa oman tekemisen kanssa, eikä fyysinenkään vointi enää ole sieltä hehkeimmästä päästä. Ja hei, voin paljastaa, että jatkuvalla kaloreiden pihtaamisella ei pääse kuntoon, oikeastaan käy ihan päinvastoin ja siihen on monta syytä. Ilman energiaa ei treenaaminen tunnu hyvältä, eikä tuloksia synny. Aineenvaihdunta on nopea, kuin hidastettu etana ja silti ruuvia vetää vielä tiukemmalle, josko ratkaisu kuitenkin löytyisi siitä. Ja sanon tämän ääneen, koska tiedän, että en ole ainoa saman asian kanssa painiva, vaikka kuinka olisi tietoa ja taitoa. Suomeksi sanottuna siis syö entistä tarkemmin/vähemmän ja heittää vielä sen yhden lenkin enemmän, vaikka tuloksiin pääseminen vaatisikin juuri päinvastaista toimintaa.

Lautaselta löytyy jatkossa muutakin kun kanaa ja salaattia :D

No mutta, nyt kun asia on tunnistettu ja tunnustettu, on aika ryhtyä sanoista tekoihin ja määritellä uudet tavoitteet sekä ennen kaikkea alkaa toimia niiden mukaisesti. Sanat ovat aina helppoja, mutta vasta tekemisessä punnitaan se, kuka lopulta pääsee tavoitteisiin. Muutoksen tekeminen ei ole helppoa ja vanhaan on niin mukava jäädä, koska silloin ei joudu haastamaan itseään, eikä sietämään muutoksen mukanaantuomaa epävarmuutta. Ja hei, tämä ihan sama toimii liikunnan ja syömisen lisäksi myös muilla elämän osa-alueilla, joihin ei ole tyytyväinen tai joissa haluaa päästä eteenpäin. Sitä helposti pelkää, että mitä jos asiat menevätkin vain huonompaan suuntaan muutoksen myötä, mutta mitä jos ne menevätkin parempaan suuntaan? Jos vanhat toimintatavat eivät enää vie eteenpäin, on ehkä aika kokeilla jotain muuta! Omiin tavoitteisiin on ihan luvallista, jopa suotavaa, suhtautua tosissaan ja joskus on ihan paikallaan ajatella omaa napaa ja asettaa se ykkösprioriteetiksi. Oma hyvinvointi näkyy myös ulospäin ja onhan se kiva bonus, ettei ole lähipiirille jatkuvasti kiukutteleva veemäinen akka :D

Omat tavoitteet alkavat viimein muodostua selkeämmiksi ja ensimmäisenä etappina säädän energiansaantia taas lähemmäksi sitä urheilijan ravitsemusta, jolla jaksan treenaamisen lisäksi olla hyvä äiti, avovaimo, tytär ja ystävä. Tokikaan en rysäytä kaloreita kerralla kaakkoon, vaan pitkän aikavälin tavoitteena on hiljalleen nostella ruokamääriä ja muokata treenejä siihen suuntaan, että aineenvaihdunta jaksaa pyörittää riittävää energiamäärää ilman, että kaikki sapuska liimautuu kylkiin.

Tiedän, että lopulliseen tavoitteeseen on matkaa, mutta nyt on ehkä viimein aika opetella hieman kärsivällisyyttä, mikä ei kuulu kyllä ainakaan omiin vahvuuksiin. Samalla täytyy heittää tekosyyt romukoppaan, sillä nyt tytön syntymän jälkeen on ollut liian helppoa unohtaa oma hyvinvointi. Aterioita jää syömättä, kun on olevinaan niin kiire ja treeneissä on sitten jatkuvasti puhti poissa, eikä haluttuja tuloksia synny. Nyt, kun kalorit ovat olleet liian alhaalla, eivät kovatkaan treenit ole tuottaneet toivottua tulosta, joten oikeastaan on todella motivoivaa päästä taas kunnolla kiinni tähän rakennuskauden makuun, treenaamaan kovaa ja myös syömään riittävästi.

Seuraavassa postauksessa kerron, mistä merkeistä tunnistat, syötkö sinäkin ehkä liian vähän ja miten energiansaantia kannattaa alkaa hivuttamaan ylöspäin ilman pelkoa, että vain kyljet leviävät.

Kivaa maanantaita ja vahvaa tulevaa viikkoa. Uskaltakaa asettaa tavoitteita, tänään on ihan hyvä päivä aloittaa!