Kisarapsaa Jyväskylästä!

Jaahas, nyt ehtii viimein istahtaa koneen ääreen kirjoittelemaan, miten siellä Jyväskylässä oikein sujui :) 

Viimeistelyviikko alkoi siis maanantaina pitäen sisällään hiilihydraattitankkausta ja nesteen sekä suolan tarkkaa sääntelyä. Työpäivät menivät ihan mukavasti jatkuvaa palelua ja vessassa ramppaamista lukuunottamatta. Viimeistelyviikollakin toki käytiin aamukävelyillä ja treenaamassa, mutta hieman normaalista tyylistä poiketen. Asentojakin tuli vahdattua peilistä aika ahkeraan tahtiin! Viimeistelyt ajavat lihaksen huomattavasti täydemmäksi, kuin se on normaalisti dietillä, joten on ihan hyvä katsella vielä, miltä ne anatomiset näyttää, kun lihakseen saa pitkästä aikaa jonkinnäköisen pumpin päälle. Tiistaina pääsin ihanan ystäväni Iinan hellään huomaan (jos partaterällä selän sheivaaminen siksi voidaan laskea) :D Iina ajeli siis ihokarvat selästä ja paikoista, joihin ei itse ylety. Toimenpiteen jälkeen sainkin asettua hoitopöydälle pötkölleen ja Iina loihti ihan mielettömän kauniit kisaripset!! Samalla tuli vaihdettua kuulumisia ja parannettua maailmaa. Illalla kotona ajelin  vielä loput ihokarvat ja sain viimein aloittaa kisaloman.

Kuva ei kyllä tee näille kaunokaisille oikeutta, sen verran alkoi jo väsymys painaa :D

Keskiviikkona aamulenkin ja treenin jälkeen sain pakata kimpsut ja kampsut ja suunnata kohti Tamperetta. Tampereella vuorossa oli prisessahommien aloitus, kun sain kisasapelit kuntoon. Kaisa Kaisan korjaamosta loihti kisakynnet esittelykuntoon ja ihana Anni Laws of L1ghtsista oli viimeistellyt biksut valmiiksi :) Bikineistä tuli vielä upeammat, kuin olin edes odottanut ja olo niissä tuntui todella hyvältä!

Nämä on kyllä turkoosit, vähän tuo valaistus vääristää.

Sitten olikin aika suunnistaa saamaan vielä kisatsempit äidiltä ja saamaan ensimmäinen kerros väriä pintaan. Äiti niitä värejä levitteli onnistuneesti viimevuoden kisoihinkin, joten kaavoihin kangistuneena halusin, että nytkin on yksi kerros äidin levittämänä :D En oikein tiedän onko tämä vain hellyyttävää, vai vähän pakkomielteistä.. No oli miten oli, äidin tyttö <3 Kamat uudelleen kantoon ja illasta ajelin sitten viimein Jyväskylään loppuviikoksi.

Pääsin viettämään siis torstaista asti viimeistelyviikkoa Jyväskylässä "kotona". Tai ainakin melkein, virallisesti muutto on nyt kuun vaihteessa, mutta siitä lisää myöhemmin, koitetaan nyt pysyä kisa-asioissa :D Torstaina oli vuorossa viimeinen viimeistelytreeni ja sen kävin tekemässä jo tutuksi tulleella Gym Ironialla, joka on Jyväskylän saleista ehdoton suosikkini! Oli mukavaa olla kavereiden ympäröimänä ja aamulenkitkin sain tehdä hieman vaihtelevammissa maisemissa.

Perjantai meni juodessa, vessassa ja juodessa lisää. Ravaamista peilin edessä.. Kuivuu, ei kuivu, kuivuu, ei kuivu :D Päivä tuli otettua aika rauhakseen, muutama värikerros lisää ja maestroksi oli valikoitunut tottakai poikaystävä, joka ensikertalaiseksi tekikin oikein upeaa jälkeä kisavärin kanssa :) Oli mahtavaa saada viettää loppuviikko yhdessä, kun toinen osaa sanoa juuri ne oikeat sanat oikeaan aikaan ja tarvittaessa osaa myös rauhoittaa kunnosta panikoivaa kisaajaa! Tosin musta kyllä tuntuu, että poikaystävää jännitti paikoin enemmän, kuin itseäni.. Iltapäivästä oli kilpailijoiden rekisteröinti, jossa katsottiin virallinen pituus ja tarkistettiin, että bikinit sekä kengät ovat sääntöjenmukaiset. Jonoa oli jonkin verran, mutta koko homma oli ohi silti noin tunnissa. Oli kiva nähdä vähän kisahumua, kun itse majoittui hieman sivummassa kisapaikasta. Muutamaa tiimikaveriakin ehti moikkaamaan samalla reissulla ja tässä kohtaa alkoi tulla fiilis, että kisat on oikeasti jo ihan ovella! Illalla ennen nukkumaanmenoa kuului ohjeisiin juoda vielä pieni määrä kuivaa valkoviiniä, joka käytiin nauttimassa oikein ravintolassa, kun siihen tarjoutui sopiva mahdollisuus. Kyllähän sitä huomasi, että lasillinen tuli juotua, vaikka määrä ei päätä huimannutkaan, sen verran tyttö hihitteli kotimatkalla.

Tässä sitä fitnessglamouria ;)

Olihan se ihan hyvää, vaikka en valkkarin ystävä olekaan

Tiedän, että monilla on hankaluuksia nukkua varsinkin kisoja edeltävä yö, mutta onnekseni olen säilyttänyt pikkulapsen unenlahjat ja pään tyynyyniskemisen jälkeen olin unessa muutamassa sekunnissa :D Lauantaiaamuna vielä rauhallinen ulkoilu ja viimeinen värikerros iholle. Tavanomainen kunnon panikointi kuului tietysti asiaan ja mielipide asiasta taisi muuttua keskimäärin kuuden minuutin välein. Kisat olivat vasta iltapäivällä klo 16, joten oli rauhassa aikaa laittaa vielä ne vähäiset ruuat mukaan, mitä kisapäivänä syödään. Ennen yhtätoista olin jo Cumuluksella, jossa majoittui ystäväni ja meidän tiimin mahtava huoltaja Miia Malmi. Miian hotellihuoneessa tapahtui muodonmuutos ylläolevasta toukasta allaolevaksi fitnesskisaajaksi.. Mitäs siitä illuusiosta olikaan sanottu? :D Johanna Pakkanen huolehti tämänvuotisesta lookista ja ajatukset menivät heti yksiin, olin enemmän, kuin tyytyväinen lopulliseen lookiini!

Muutaman mutkan kautta oli aika viimein siirtyä kisapaikalle takatiloihin valmistautumaan h-hetkeen. Tähän asti poissaolollaan loistanut kisajännitys kipristeli vatsanpohjassa, kun ensimmäiset alkoivat siirtymään lavalle ja itse sai alkaa pumppailemaan lihaksia ja huoltajat liimailivat bikineitä ihoon ja levittelivät öljyä. Koko tilanne meni taas ihan hujauksessa ja muistan vain ihailleeni upeita naisia ja fysiikoita takatiloissa ja myönnän välillä ihmetelleeni, kuinka minäkin olen täällä! Kaikki olivat niin upeassa kunnossa ja varsinkin samassa sarjassa kilpaillut Jamie Pakonen sai leuan loksahtamaan, sillä naisella on sitten mahtava fysiikka!

Vielä nopea kuva ennen kisan alkua

Sitten viimein huudettiin alle 158cm sarja odottamaan vuoroaan lavan taakse. Kengät jalkaan, nopea hymy peilille ja menoksi. Omaa vuoroa odoteltaessa perhoset lensivät vatsassa ja se tunne juuri ennen lavavaloihin astumista on upea! Kaikki jännitys ja epäilykset ovat tipotiessään ja askel on höyhenen kevyt. Mieli ja keho ovat täydellisessä balanssissa ja sitä yrittää imeä itseensä jokaisen sekunnin tuosta hetkestä, ennen kuin kaikki on ohi yhtä pian, kuin alkoikin. Koko sarja asetettiin ensin lavan takaosaan lineupiin, jossa teimme ensimmäiset neljäsosakäännökset.

Bodyfitness alle 158cm, minä viides vasemmalta

Seuraavaksi meidät vertailtiin viiden kisaajan ryhmissä numerojärjestyksessä. Kisatilanne kaikessa lyhykäisyydessäänkin tuntuu kyllä urheilusuoritukselta, asennot eivät todellakaan ole niin mukavia, kuin miltä se äkkiseltään (toivottovasti) näyttää.. Alaselässä on oltava jatkuvasti luvattoman kivulias notko ja lihaksien jännittäminen saa koko kehon tärisemään. Lineupissa asento on pidettävä koko ajan yllä, eikä keskittyminen saa herpaantua hetkeksikään. Tuomarit kuitenkin arvioivat jatkuvasti myös lineupissa seisovia kisaajia, ei vain vertailussa olevia. Kun koko poppoo oli käynyt vertailuissa oli edessä tietenkin se kisan jännin hetki. Nyt odotettiin, ketkä kutsutaan ensimmäiseen vertailuun. Tässä kohtaa kilpalijat otetaan vertailuun "paremmuusjärjestyksessä" ja ensimmäiseen vertailuun pääseminen on siis ehdottomasti hyvä merkki finaaliinpääsyn kannalta. Siinä lyhyessä hetkessä, ennen kuin tuomarit alkloivat kutsumaan vertailuun ehti mielessä vilistä ajatuksia laidasta laitaan ja sitä vain toivoi, että oma numero kuulutettaisiin. Olin katsellut näitä naisia jo takatiloissa ja tiesin, kuinka kovassa kunnossa olevia ladyja siellä on vastassa, enkä osannut odottaa mitään etukäteen. Se tunne, kun kuulin oman kilpailijanumeroni oli niin mahtava. Se on sellainen tunne, jonka tuntee jokaisessa solussa, eikä sille tunteelle oikein löydä tarpeeksi kuvaavia sanoja. Kävellessäni vertailualueelle kuulin katsomosta kaikki kannustushuudot ja tutut äänet, hymyä ei tarvinut pitää väkisin yllä ja kylmät väreet vilisivät iholla.

Ensimmäisestä vertailusta

Vertailuryhmiä oli jälleen kolme, kuten ensimmäiselläkin kierroksella, jonka jälkeen meidät astettiin uudelleen lineupriviin. Tuomarit tarvitsivat tässä kohtaa vielä aikaa pisteidenlaskuun, joten meitä pyöritettiin vielä kertaalleen koko porukalla. Sitten, kuten sanoin, homma oli pulkassa yhdessä silmänräpäyksessä! Kiitokset yleisölle ja takakisin takatiloihin odottamaan sijoituksia. Adrenaliini jylläsi kehossa niin, ettei tiennyt miten päin olisi ollut. Sitten iski se jännitys!! Miia tsemppasi mua, että kyllä se SM-paikka sieltä tulee, kun olin kerran ensimmäisessä vertailussa. Mutta minä kun en koskaan usko mitään, ennen kuin se on kirjoissa ja kansissa, joten tärisin ja tutisin ja olin valtavan tunnekuohun vallassa, kunnes toinen mahtava huoltajamme Taina Piikkilä viimein tuli huojentavan uutisen kanssa, kuuden parhaan joukossa oltiin!! Tässä kohtaa olin vain niin onnellinen, tätä lähdettiin hakemaan.. Sm-paikkaa Lahteen ja sen myötä kolmea viikkoa lisää aikaa viilata kuntoa ja esiintymistä. Meinasin jo alkaa pakkaamaan tavaroitani, kunnes hoksasin, että varmaan tarvisi vielä käydä siellä palkintojenjaossa kuulemassa lopullinen sijoitus :D

Finaalikuusikko

Vitospokaalihan sieltä lopulta nousi, tasapistein neljännen kanssa. Sijat 2-5 jaettiin todella pienellä piste-erolla, 2. ja 3. olivat tasoissa 10:ssä pisteessä ja 4. ja 5. tasoissa 13:ssa pisteessä. Todella kovia naisia jäi vielä hakemaan SM-paikkansa Oulusta, joten jännät paikat tulee olemaan Lahdessa ja viime vuoden fiaskosta oppineena tiedän, että sijoitukset saattavat muuttua täysin päälaelleen. Kaasua on siis painettava nämä muutama viikko kisojen välillä ja saatava keskittyminen pidettyä todella tiukasti olennaisessa!

 

Kisan jälkeen olin niin onnellinen, fiilis oli jostain syystä paljon parempi, kuin viime vuonna, vaikka silloin karsinnoista pokkasinkin isoimman pystin. Nyt olin kuitenkin kisasuoritukseen huomattavasti tyytyväisempi ja kuten sanottu, kahta erilaista lineupia ei voi koskaan verrata keskenään.

Muutama kuva piti saada takatiloista pokaalin kanssa, mutta sen jälkeen tuli kiire päästä halaamaan kannustusjoukkoja! Kyllä oli itku herkässä, kun minulle ne kaikkein rakkaimmat ihmiset odottivat aulassa ja sain jakaa hetken heidän kanssaan! Ehdottomasti koko kisareissun ikimuistoisin hetki <3

Kisojen jälkeisestä ajasta sitten seuraavassa postauksessa, siihen asti kovia treenejä kaikille ja loppuun vielä otos musta kahden palkintoni kanssa! ;)

Kiitos! <3

Yhtä hullunmyllyä!

Tämä on viikko on ollut ihan(an) kamala! Kelataanpa vaikka ihan viime viikon loppuun saakka, sillä aikaa istahtaa koneelle ei vain ole yksinkertaisesti ollut.

Kurmeeta junassa.. Ainakin maisemat hemmotteli!

Viime viikonloppu meni 18 tuntisen yövuoron parissa, jonka jälkeen ei poikkeuksellisesti ollutkaan yhtään vapaapäivää, sillä keskiviikkoiltana oli pakattava kamppeet kasaan ja iskettävä itsensä Rovaniemelle menevään yöjunaan., jota varten oli pitänyt noita vapaapäiviä säästellä. Aina sitä yrittää pakata mahdollisimman vähän, mutta näin dietillä tavaraa tahtoo kasaantua pakattavaksi ihan kunnioitettava määrä. On vaakaa ja ruokaa, pussia ja purnukkaa, jauhetta ja pilleriä. Ainiin ja ne treenikamat, useammat.. ja kengät, kahdet. Ja shakeri. Mitähän jäi? Tosiaan ne muistiinpanovälineet ja ulkoiluvaatteet. Maanantai ja tiistai siis kului kymmentuntisten työvuorojen parissa ja maanantaista keskiviikkoon hoisin kaikki viikon treenit yhtä aamulenkkiä lukuunottamatta. Poikkeuksetta siis aamulla sali ja aerobinen, töihin ja vielä toinen sali ja aerobinen illalla. Ei varmaan tarvitse mainita, että olo oli aika kyseenalainen keskiviikkoiltana. Joskin jotain outoa tyydytystä sai puristaa ihan epärealistinen määrä treeniä pieneen aikaan.

Todellisuus jalkatreenin jälkeen           

No mutta, sitten koitti kauan odotettu ensimmäinen lähijakso Rovaniemellä fitness -ja ravintovalmentajakoulutuksessa. 13 tunnin matkustamisen jälkeen olin pelipaikalla Lapin urheiluopisto Santasportissa, eikä väsymyksestä ollut enää tietoakaan. Kirjauduin sisään ja tässä välissä oli reilu tunti aikaa majoittua ja laittaa päivän ruuat valmiiksi, sillä tiedossa oli opetusta klo 10-21. Päivä alkoi tietysti tutkinnon rakenteeseen tutustumisella ja aika pian kävi selväksi, että todellakaan helpolla ei tämä titteli irtoa, vaan tulevan reilun vuoden saa kyllä painaa duunia käytännön ohjauksien parissa ja istuinlihaksien kestävyyttä treenaamalla. Tutkinto pitää sisällään neljä eri osiota ja lopputuloksena on liikunnan ammattitutkinto, fitness -ja ravintovalmentaja sekä personal trainer ja suoritettuna tulee olla myös yliopiston liikuntalääketieteen perusopinnot. Koulutuksesta tulen varmasti kirjoittamaan jatkossa enemmänkin, joten otetaan näin alkuun vain pintaraapaisu.

Ensimmäisenä koulutuspäivänä pääsimme heti tositoimiin ja testaamaan luistelulautaa. Tämä ylitti odotukseni ehdottomasti hauskuudellaan ja tehokkuudellaan. Ensivaikutelma tylsästä edestakaisin luistelusta karisi aika pian, kun kouluttajana toiminut Jaana Kotkansalo laittoi puntteihin vipinää. Oli luistelua, sykkeennostatusta, erilaisia kyykkyjä, vatsa,- selkä,- rinta,- ja käsilihaksien treenausta. Enpä olisi uskonut, että ojentajat saavat moisen treenin LUISTELUlaudalla! Perjantaiaamuna vatsalihakset muistuttivat olemassaolollaan ja sängystä nouseminen tapahtui lähinnä matelijaa muistuttavin liikkein :D Pikaisen suihkun kautta päivä jatkui liikuntalääketieteen opinnoilla, joten auditoriossa vietettiin kynä sauhuten neljästä yhdeksään. Täytyy kyllä antaa erityiskiitos mahtavalle luennoitsijalle Eeva-Kaarina Lampiselle, joka osasi kertoa monimutkaisiakin asioita hyvin ymmärrettävällä ja mukaansatempaavalla tavalla. En muista, koska olisin istunut näin pitkään teoriaopintojen parissa kertaakaan kyllästymättä! Kun päivän päätteeksi pääsi huoneeseen ja sai valmisteltua seuraavan päivän eväät oli aika kiittää alkuviikon ahkeraa minää tiuhasta treenaamisesta, sillä sänkyyn kaatuessa ei tarvinut unta kauaa odotella. Onneksi molemmat huonekaverini osoittautuivat aivan mahtaviksi naisiksi, joiden kanssa oli luonteva olla ja yhteistä juteltavaa olisi riittänyt vaikka kuinka paljon. Opintojen lisäksi olinkin odottanut uusiin, samanhenkisiin ihmisiin tutustumista.

Aina on aikaa nopealle kuntotsekille :D

Perjantaina päivä alkoi aamupalan jälkeen klo 9 ohjaustoiminnalla ja saimme tutustua tuntisuunnitelman tekoon sekä pääsimme testaamaan sauvakävelyn tekniikoita ihan käytännössä. Teki kyllä todella hyvää päästä ulkoilmaan haukkaamaan happea ja saada väsynyt keho liikkeelle. Ohjaustoiminnan parissa vierähti iltapäivään asti ja jälleen klo 16 oli aika istahtaa auditorion penkkiin liikuntalääketieteen pariin. Etukäteen vähän kauhistelin, kuinka mahtaa jaksaa keskittyä iltaan asti, mutta mukaansatempaavat aiheet ja luennoitsijan taito pitää opiskelijat mukana opetuksessa (sekä ne muutma kuppi kahvia) varmistivat sen, että hyvin jaksoi iltaan saakka. Vaikka ei treeniä tälle päivälle ollutkaan, ei sitä mihinkään kissa karvoistaan pääse, joten pakkohan sitä oli käydä vähän haistamassa sali-ilmaa ja tekemässä vähän vetreyttävää aerobista istumisesta puutuneille jaloille ja mielelle. Toisen kiitoksen paikka sille alkuviikon minälle, kun sai rauhassa valmistella seuraavan päivän ruuat ja mennä ajoissa nukkumaan.

Tunnelmia koululta

Lauantaina oli viimeinen koulutuspäivä ja aamu alkoi aerobisella koulun kuntosalilla. Mieli olisi tehnyt lähteä katselemaan Ounasvaaran upeita maisemia, mutta suuntavaistottomana päätin pelata varman päälle ja käydä ensin kaikessa rauhassa tutustumassa maastoon, ennen kuin lähden sinne aamuhämärässä seikkailemaan. Teki kuitenkin hyvää saada kunnolla hiki pintaan ja suihkun sekä aamupalan kautta vielä viimeisille liikuntalääketieteen luennoille. Kahdeksalta alkanut opetus alkoi kolmeta kyllä tuntua ja olo oli hyvin kaikkensa antanut. Teki hyvää käydä tekemässä vielä toinen aerobinen ja venyttelemässä huolella ennen pitkää junamatkaa. Junan lähtöön oli vielä jokunen tunti aikaa, mutta taisi takana olevat päivät jo painaa jaloissa, kun huonekaverin kanssa suosiolla suunnistettiin kaupan kautta rautatieasemalle huilaamaan ja odottamaan junaa. Oli kyllä todella iloinen yllätys, että meillä oli sama junamatka, eikä tarvinut yksin odotella. Samalla ehti tutustumaankin paremmin, päivät koululla kuitenkin olivat kuluneet aamusta iltaan lähinnä opintojen parissa. Tästä alkoikin sitten melko kaoottinen tapahtumasarja. Juna oli teknisen vian vuoksi puolisen tuntia myöhässä, joten en uskaltanut alkaa ostamaan vielä lippua jatkomatkalle Tampereelta Poriin, virhe. No, kolmen aikaan yöllä sain selville, että juna on takaisin aikataulussa ja päätin ostaa samalla lipun aamun junaan. Olisin Tampereella ennen kuutta ja olisi hyvin aikaa vaihtaa 6.15 lähtevään Porin junaan. Olisin kahdeksalta kotona ja ehtisin hyvin nukkumaan, sillä edessä oli heti klo 14 alkava 18 tunnin yövuoro. No miksi sitten -isi muoto? Siksi, että on todellakin sunnuntaiaamu ja ensimmäinen juna lähtee klo 12.30. Okei, Onnibussi menee ihan varmasti.. Jep, ei muuten mene. Eikä mene matkahuoltokaan. Tässä vaiheessa ei ollut itku kaukana. Vanhemmat asuvat onneksi Tampereella, joten varasuunnitelmana päätin ottaa sitten bussin sinne. Muuten hyvä, mutta ei sunnuntaiaamuna kulje siihen aikaan paikallisliikennekään. Pelastava enkeli löytyi kuitenkin yllättävän läheltä, sillä samassa loosissa matkustava huonekaverini järkkäsi mulle kyydin ihan oikein pihaan asti. Olin todellakin liikuttunut ja otettu, että juuri tapaamani ihminen ei jättänyt pulaan ja tämä pelasti koko aamuni! Että kiitokset vaan vielä sinne, jos luet tätä ;) Sitten seuraava pulma, mulla ei ole kotiavaimia.. Sunnuntaina kuudelta koko poppoo on aika sikeässä unessa, joten sisälle pääsy vaati hienoisia toimenpiteitä. Pienet onnen (ja väsymyksen) kyyneleet tirautin, kun sain kahvin ja aamupalan eteeni kotikeittiössä! Olisin ehtinyt hieman nukkumaankin, mutta kävin jo niin kierroksilla, että pyörin oikeastaan vain ympyrää ja koitin keksiä varasuunnitelmaa miten saan koko päivän ja tulevan yövuoron eväät kasaan ja itseni töihin kahdeksi. Säikäytettyäni ensin äidin lähes hengiltä umpiunesta ilmoittaakseni, että olen käynyt, on toisen liikutuksen paikka. Äiti sanoo lähtevänsä viemään minua Poriin, eikä ole siis mikään kiire. Helpotuksesta kapsahdan kaulaan ja muistan jälleen, kuinka kiitollinen olen siitä, millaisia ihmisiä minulla on elämässäni <3

Lopulta ehdin hienosti hoitaa ruoka-asiat kuntoon ja kahdeksi töihin. Suurena bonuksena sain vielä viettää perheen kanssa koko aamupäivän ja pälättää äidin kanssa kuulumiset automatkalla. Loppu hyvin kaikki hyvin, mutta sain taas kyllä hyvän muistutuksen siitä, kuinka suuressa osassa tärkeät ihmiset elämässä ovat!

Nyt on aika klaarata viimeinen treeniviikko kunnialla loppuun ja ensi maanantaina alkaa viimeistelyt kohti Jyväskylää, 2 weeks out!!