The nightshift superhero goes carbs!

Aika supersankariolo oli eilen aamulla, kun pääsi kotiin! Perjantaina päivä alkoi tuttuun tapaan aamulenkillä. Kotona ehti laittaa päivän ruuat valmiiksi ja pakata muutamat treenikamppeet matkaan. Aamupäivällä salille olkapäätreenin kimppuun, päälle intervalli ja suihkun kautta töihin klo 14. Rupeamana oli 18 tunnin yövuoro, joten lähtemään pääsin lauantaiaamuna vähän kahdeksan jälkeen. Viimeistään tässä kohtaa oli aika vetää supersankarin viitta päälle, koska normaaliin tapaan en saanutkaan fillaroida suoraan kotiin peittojen alle, vaan edessä oli vielä päivän ensimmäinen treeni. Kyllä muuten oli pienen tuuletuksen paikka kotipihassa, kun viimein sain kaivaa kotiavaimet laukusta! Tässä välissä ehti onneksi hetken aikaa vetämään henkeä ja myöhemmin päivällä oli vielä käsitreeni ja intervalli.. Mutta kyllä kuulkaa jaksoi, koska tiesin, että sunnuntaina *tähän rumpujen pärinää ja fanfaareja* aamulenkin jälkeen saa TANKATA!! Voi kyllä ja kiitos, muutama päivä painettiin siis ihan riisipuuron kiilto silmissä!

Tänään onkin päivä koostunut lähinnä lepäämisestä ja kehonhuollosta. Aamulla kävin tekemässä viikon viimeisen aamulenkin ja poikaystävän kanssa käytiin kaupungilla moikkaamassa kaveria ja vaihtamassa kuulumisia. Kotimatkalla poikkesin vielä solariumissa ja loppupäivä onkin mennyt busy doing nothing mentaliteetilla venyttelyn ja hömppäsarjojen parissa. Tankkauksesta monesti kysellään, saako silloin syödä mitä vaan? Kuinka sen kaiken oikein jaksaa syödä? Mitäs sä sitten oikein syöt? 

No pääosin tätä! Riisikakuista ja banaanista on tullut tankkauspäivien suurinta herkkua. Kun on oikein nälkä, voi melkein ajatella, että riisikakut ovat popkornia.. Tankkauspäivä minulla siis koostuu pääosin kokonaan hiilihydraateista, eli ei, mitä vain ei saa syödä. En tarkoituksella syö ollenkaan proteiineja, tai rasvoja, joten niiden määrä jää siihen, mitä esimerkiksi riisin mukana tulee. Tankkauspäivien peruspilareita ovat riisi, riisipuuro, riisikakut, mysli ja banaani. Ohjeet ja makroarvot tankkauksiin tulee valmentajalta ja niiden puitteissa sitten suunnittelen, mitä syön. Suosin puhtaita ruokia, vaikka tiedän joidenkin syövän tankkauspäivänä karkkia, jäätelöä, tai vaikka pullaa. Eihän siinä tietenkään mitään väärää ole, samaa hiilaria se silti on. Minä satun rakastamaan suuria annoksia ja mikäli mielin syödä määrällisesti mahdollisimman paljon, ei makroihin kannata paljon karkkeja sovitella, kalori -ja hiilarimäärä paukahtaa täyteen hyvin äkkiä. Toinen syy on herkässä vatsassani ja oikeastaan fysiikassani muutoinkin. Kehoni edustaa tyyppiä, joka ryhtyy hyvin helposti muutosvastarintaan ja lyö a) vatsan tavalla, tai toisella sekaisin b) kerää epämiellyttävän paljon nestettä ja saa sikäli aikaan tukalan olon tai c) kyllä se varmasti keksisi jonkin ennaltatuntemattomankin ongelman halutessaan. Kolmas syy on jääräpäisyys, olen vain päättänyt, että dietillä ei herkkuja syödä, oli tankkaus tai ei. Ei siinä sen kummempaa dramatiikkaa ole, minun diettiajatuksiini eivät vain herkut kuulu. No sitten se määrä. Äkkiseltään takkauspäivän kalori -ja hiilarimäärä kuulostaa suurelta. Viime dietillä, kun sain ensimmäiset tankkausohjeet olin varma, että kaikkea tuota ei jaksa pieni ihminen syödä! Little did I know. Päivän ruuat oppoavat liiankin helposti ja jatkuvasti on oikeastaan nälkä.. Hiilarit yksinään eivät juuri pidä nälkää, eikä kasviksiakaan voi vatsan täytteeksi puputtaa, kuten normaalina päivänä. Kasviksissa on paljon kuitua, joka helposti lyö vatsan tukkoon hiilaripäivänä. Eli helposti jaksaa ja enemmänkin menisi!!

Tankkauspäivän idea ei dietillä olekaan pään lepuuttaminen, vaan puhtaasti täyttää sekä maksan, että lihaksien tyhjentyneet glykogeenivarastot mahdollisimman tehokkaasti, sekä saada aineenvaihduntaan ja rasvan palamiseen lisäpotkua. Kyllä tankkauspäivän jälkeiset treenit tuntuvat ihan toisenlaisilta, kun tyhjällä kropalla touhuaminen. Aivotoimintakin tuntuu olevan suht normaalia ainakin sen seuraavan päivän. Nautinnollinen sivutuote ovat tankkauspäivän jälkeiset yöunet, itse ainakin nukun, kuin pieni lapsi ja parasta on, mikäli aamulla ei tarvitse herätä kukon laulaessa. Huomenna takaisin sorvin ääreen, se olis tyypit 4 WEEKS OUT!! Peace and out.

Miksi juuri body fitness?

Nordic Fitness Expo 2014

" Body fitness on kauneuskilpailu, jossa haetaan lihaksikasta, urheilullisen esteettistä naisfysiikkaa. Kilpailijalla ei saa olla liian suuri lihasmassa. Kilpailijan pitää olla tasaisen kiinteä joka puolelta vartaloa, mutta mitään varsinaista kehonrakennusmaista lihaserottuvuutta ei saa olla."
Näin määritellään body fitness lajina ja lisätietoa lajista ja kilpailuista löytyy täältä.
 http://www.ifbb.fi/ifbb/body_fitness/




Lukijan toiveena oli, että kirjoittaisin, miksi itse olen valinnut juuri tämän lajin kaikista, kun urheilulajeja on niin lukematon määrä. Ensin ajattelin, että ihan selkeä homma, kunnes tajusin, ettei sittenkään ehkä niin selkeä :D Kokeillaan nyt kuitenkin purkaa tämä jonkinnäköisiin osiin...

Jos nyt mennään ihan alkuun, niin olennaisinta on kai valita yksilö -tai joukkueurheilun välillä. Olen pelannut nuore(mpa)na pitkään jalkapalloa, joten tiedän myös, mitä on urheilla joukkueessa. Olen myös pelannut ringetteä, kokeillut itsepuolustuslajeja, telinevoimistelua ja perus hyvinvointiliikuntaa. Ei, ei ja ei. Perusluonteeltaan yksilöurheilu sopii minulle monestakin syystä. En ole sidottu muiden määrittämiin harjoitteluaikatauluihin, vaan saan suunnitella ne itselleni parhaiten sopiviksi. Olen myös jollakin tavalla hieman erakkoluonne ja nautin asioiden tekemisestä yksin ja siitä, että olen itse vastuussa lopputuloksesta ja se riippuu lähes täysin omasta panoksestani. Urheilusta tulee siten minulle henkilökohtaisempaa. Voitto tai häviö, my business.. Tästä päästäänkin sujuvaa aasinsiltaa pitkin kakkoskohtaan.

Kehonmuokkaus, kehonrakennus, fitness..  Millä nimellä sitä halutaankin kutsua, perustuu siihen yksinkertaiseen seikkaan, että omasta kehosta pyritään muokkaamaan paitsi omaa ihannetta vastaava, myös lajin kriteerit täyttävä. Ihannetilanteessa nämä kaksi kulkevat käsikädessä. No miksi sitten pitää urheilla näyttääkseen tietyltä, eikö voi vain urheilla? Tämä onkin paljon vaikeampi selittää, koska mukaa tulee hyvin vahvasti tunneaspekti, no kun minä vaan haluan... Ja myönnän olevani äärimmäisen kilpailuhenkinen, joten kilpaurheilu on minulle loistava väylä tyydyttää kilpailuviettiäni. Rakastan ja ihannoin lihaksikasta, treenattua, vahvaa ja hyvinvoivan näköistä naiskehoa. Siinä on oma viehätyksensä, kun ymmärtää, että omaa kehoa voi muokata, rakentaa, kasvattaa tai pienentää omilla teoilla ja valinnoilla. Mielestäni se on kiinnostavaa ja kiehtovaa ja minulle hyvin palkitsevaa. Kun katsoo peiliin ja näkee muutoksia kehossaan, oli se sitten kasvanut lihas, tai rasvan alta hiljalleen esiin tulevat yksityiskohdat, näkee samalla ne lukemattomat toistot salilla, hiestä kirvelevät silmät juoksumatolla ja ne päivät, kun on kiireestä tai väsymyksestä huolimatta saanut taas yhden treenin tehtyä. Se tunne on palkitseva.

Lajivalinnassa on otettava huomioon myös realiteetit. Meillä kaikilla on ominaisuuksia, jotka joko sopivat, tai ovat sopimatta tiettyihin lajeihin. Ominaisuudet voivat olla fyysisiä, tai psyykkisiä. En tietenkään väitä, että kannattaa jättää yrittämättä, vaikkei olisikaan luonnonlahjakkuus. Tästä ruhosta ei tekisi balettitanssijaa, tai koripalloilijaa parhaalla tahdollakaan. Tietenkin voisin harjoitella ja muokata ominaisuuksiani ja tullakin ihan keskinkertaiseksi molemmissä näissä, mutta huipulle pääseminen vaatisi jotain, mitä minulla ei ole. Minulta ei myöskään löytyisi intoa ja paloa harjoitella tarpeeksi, tullakseni oikeasti hyväksi. En sitäpaitsi tiedä vielä, onko minulla fitnekseenkään sopivia ominaisuuksia riittävästi, mutta kovalla työllä ja kärsivällisyydellä olen valmis ottamaan siitä selvää. Faktaa on kuitenkin se, että fitneksessä vaadittavia ominaisuuksia minulla on huomattavasti balettia, tai koripalloa enemmän. Vaikka lajissa kilpaillaankin ulkoisella olemuksella, on lajin vaatimukset ehdottomasti enemmän psyykkisellä puolella ja varsinkin dietin loppupuolella täytyy henkistä kanttia olla homman loppuunviemiseksi kunnialla.

Nyt ollaan jo päästy siis yksilöurheiluun ja fitnesslajeihin. Miksi ei bikini fitness, fitness tai women's physique? No, omaa silmää miellyttää eniten juuri body fitneksessä vaadittava fysiikka, joten valintaa eri fitnesslajien kesken ei edes tarvinnut miettiä, vaan se tuli hyvin luonnostaan. Jossakin määrin myös women's physique viehättää, mutta jälleen ne realiteetit. Lihasmassaa on auttamatta liian vähän. Pidän siitä, miten body fitneksessä yhdistyy bikiniä suurempi lihasmassa ja kireys kuitenkin naisellisuuteen. En muutenkaan koe missän vaiheessa "valinneeni" body fitnesstä lajikseni, yksi asia on johtanut toiseen ja olen tavallaan ajautunut lajin pariin ja rakastunut siihen. En silti voisi kuvitella elämääni ilman säännöllistä ja määrätietoista urheilua vaikka kilpaileminen jossakin vaiheessa loppuukin. En urheile lajin vuoksi, urheilen itseni vuoksi ja siihen yhtälöön body fitness sopii parhaiten.

Sitten on vielä se tärkein syy. Tunne. Se selittämätön palo tehdä jotakin, mikä tuntuu välillä ihan järjettömältä, kamalalta ja oudolta,  mutta silti niin kiehtovalta. Jännitys ennen treeniä, tunne treenin jälkeen, väsymys ja nälkä, itsensä vieminen äärirajoille ja itsensä voittaminen. Viimeiset sumuiset viikot ennen kisoja, protanin tuoksu, viimeistelyviikon vesien mittaaminen, tunnelma lavan takana ja lopulta nouseminen kirkkaisiin lavavaloihin, kun kaikki väsymys ja nälkä unohtuu. Näistä kaikista muodostuu sen tunne ja intohimo, miksi teen tätä ja miksi kilpailen juuri body fitneksessä.

Mitä kuuluu Tampereelle?

Muikeeta perjantaita itse kullekin ruudun toisella puolella! Jatketaan juttua vähän viime kertaa kevyemmissä merkeissä :) Olen elokuun alkupuoliskon ollut tiiviisti töissä ja vapaat ovat rajoittuneet oikeastaan vain muutamaan yksittäiseen päivään. Nyt päätinkin ottaa neljän päivän vapaistani kaiken irti ja lähteä vanhoihin kotimaisemiin Tampereelle lataamaan akkuja!

Tampereelle on aina kiva tulla. Olen asunut täällä suurimman osan elämästäni ja edelleen tunnen tulevani kotiin, kun hyppään keskustassa pois junasta. Kaikki se Hämeenkadun hulina ja ihmispaljous tuntuu niin tutulta ja turvalliselta. Ihmisiä on paljon, jokaisella kiire jonnekin ja itse pystyy vain hukuttautumaan ihmismassaan, eikä kukaan kiinnitä huomiota. Tällä kertaa ensimmäinen etappi oli valmentajan kuntotsekki. Tähän väliin mainittakoon, että en selvästikään ole vielä sisäistänyt tätä bloggaamisjuttua.. Olisi ollut kiva laittaa kuvia mukaan tekstiin, mutta arvatkaa montako kuvaa olen eilen ottanut? Nolla kappaletta :D Nojoo, lupaan parantaa tapani ja siihen asti voitte antaa mielikuvituksen laukata.

Kuntotsekki alkaa aina samalla tavalla. Kipuan portaat viidenteen kerrokseen Matin toimistolle, soitan ovikelloa ja koetan saada hengityksen tasaantumaan. Usein siinä onnistumatta ja läähätän edelleen, kuin snautseri, kun Matti avaa hymyillen oven ja kysyy mitä kuuluu. Luulen kyllä, että Matti tietää jo oven avatessaan tasan tarkkaan, mikä on fiilis, sillä on varmaan jotain meedion kykyjä :D Istutaan alas ja vaihdellaan kuulumiset. Sitten se kunto, vaatteet pois, korkkarit jalkaan ja tuttuun paikkaan seisomaan. Ensin etuasento. Matti kommentoi kunnon menneen suunnitellusti eteenpäin ja antaa positiivista palautetta parantuneesta etuasennosta. Sitten käännös oikeaan, alakerta on tiivistynyt ja saanut offin aikana hyvin lisää lihasta. Taka-asento. Selkä leviää ja yksityiskohdat ovat viime kerran jälkeen tulleen paremmin esille. Käännös oikeaan, muutama kommentti ja vielä etuasento uudelleen. Palaute oli hyvää ja aikataulussa ollaan. Tiedän, että Matti sanoisi, mikäli oltaisiin myöhässä, mutta haluan joka kerta varmistaa, että ollaanhan aikataulussa. Vaatteet päälle ja takaisin istumaan. Sitten tulee suurin yllätys.. Vielä yksi tankkauspäivä!! Olin ihan varma, että enää ei tankata. En ollut oikeastaan edes suonut ajatusta sille, joten kyllähän tämä oli iloinen uutinen nälkäiselle diettiläiselle! Höpistään vielä pitkät pätkät dietistä, sen psyykkisistä ja fyysisitä vaatimuksista, aika menee vauhdilla ja havahdun vasta, kun ovikello soi ja seuraava on tulossa tapaamaan valmentajaa. Kamat kasaan ja motivaatiota täynnä kohti Wolffia ja jalkatreeniä.

Ehdin käydä kahvilla ja juoda latarin rauhassa ennen treeniä. Treenivaatteet päälle, musat korville ja kyykkytangon alle. Tuntuu hyvältä treenata välillä jossakin muualla, kuin omalla salilla. Treenin jälkeen palkkari ja suunta kohti Laws Of  L1ghtia, jossa ihana Anni loihtii mulle uusia kisabikineitä. Yläosa alkaa olemaan jo viimeisiä koristeluita vaille valmis. Bikinit muistuttavat lähestyvistä kisoista ja saavat aina vatsanpohjaan kutkuttavan tunteen. Muistot viime syksyltä nousevat mieleen, takatilojen jännitys, kisaajat ympärillä valmistautumassa lavalle kukin omalla tavallaan, protanin ja bikiniliiman tuoksu, kisaajat seisomassa lavan takana valmiina nousemaan parrasvaloihin... Vaikka bikinit näyttävät aivan erilaisilta ilman kisaväriä, meikkiä ja laitettuja hiuksia, voin silti jo nähdä itseni seisomassa lavalla, vieressäni upeita naisia bikinien koristelut lavavaloissa välkkyen ja sen tunteen, kun valtava määrä työtä kulminoituu tuohon pieneen hetkeen, jonka ei toivoisi ihan vielä loppuvan. Tapaaminen on tällä kertaa nopea, Anni merkkaa hakaneuloilla kankaaseen tehtävät muutokset ja kirjoittaa ylös millaiset koristeluista tulevat. Minä palaan kisalavoilta maanpinnalle ja lähden kotiin valmistautumaan seuraavaan päivään.

Nukun kotona (tai siis vanhemmilla :D) oikeastaan aina hyvin. Niin nytkin, vetelen sikeät yhdeksän tunnin yöunet ja ajatus aamulenkistä tuntuu mieluisammalta, kuin aikoihin. Täällä on ehdoton lempparireitti lenkille, se kulkee kaunista luontopolkua Vihiojan vartta ja  vastaan tulee yleensä vain muutama koiranulkoiluttaja, jotka usein vielä hymyilevät tullessaan kohdalle. Eilisen jalkatreenin jälkeen puupökkelöiltä tuntuvat jalat kevenevät lenkin myötä ja aurinko paistaa melkein pilvettömältä taivaalta. Aamupala maistuu aina lenkkipäivinä taivaalliselta, enkä nyt sanoisi, että suoraan puskasta haetut marjat sitä ainakaan olisivat huonontaneet ;) Aamupalan jälkeen ehdin avata koneen ja kirjoitella teille kuulumisia todeten, että niitä kuvia ei tosiaankaan ole... Paitsi yksi tältä aamulta lenkin jälkeen. Tää on sitten ihan #nofilter ja osoitus siitä, kuinka Fitness on aina yhtä glamouria ja hanurin ihailua peilistä :D

Loppupäivän aion tehokkaasti tehdä en mitään, paitsi käydä makoilemassa hierojan pöydällä. Illalla piipahdan kyllä haistelemassa sali-ilmaa, mutta tällä kertaa piiskaamassa jonkun muun lihaksia :D

Ainiin, jos jollakin sattuis olemaan toiveita koskien postausaiheita,  niin mielelläni niitä täyttelen. Muussa tapauksessa pidätän oikeudet aiheisiin itselläni :D Mukavaa viikonloppua!

Uhrauksia vai valintoja? Miksi minä urheilen?

On lämmin perjantai-ilta ja naapuriasunnossa tyttöporukka kuuntelee musiikkia, osa miettii ulkona, mihin baariin siirrytään jatkamaan iltaa, rappukäytävässä tuoksuu popparit. Minä vietän perjantai-iltaani toisin. Keittiössä valmistuu seuraavan päivän ruuat ja kylpyhuoneessa pesukone jatkaa loputonta urakkaansa likaisten treenivaatteiden parissa. Huomenna on aamulenkki ja 12 tunnin työvuoro, mietin ja viikkaan tuolille valmiiksi lenkkivaatteita. Tiedän kellon soittavan aamulla aikaisin, tiedän, että aamu toistaa tuttua kaavaa. Ylös sängystä ja puntarin kautta kirjaamaan aamupaino taulukkoon. Aminohappojuoma, vitamiinit ja lenkkivaatteet, kuulokkeet korville ja ulos. Teen asiat aina samassa järjestykessä, järjestyksessä jonka osaan ulkoa silloinkin, kun silmissä on vielä unihiekkaa, eikä keho ymmärrä, että enää ei nukuta. Vaikeimpina aamuina saatan olla jo monen kilometrin päässä kotoa, ennen kuin ymmärrän olevani lenkillä. Jos ei huvita, teen tutun lenkin, jonka jokaisen mutkan ja mäen osaan jo ulkoa, jos lenkki taas tuntuu kukevan, saatan mennä tuntemattoman reitin ja katsella samalla maisemia. Silloin askel tuntuu kevyeltä.

Olen ääripäiden ihminen, rakastan äärimmäisiä tunnetiloja ja turhaudun tasaisuuteen nopeasti. Ilman näitä ääripäitä tuntuu, kuin joku minussa tukehtuisi, yrittäen haukkoa happea, kunnes annan sille tarvitsemansa. Minulla on hyvin harvoin kaikki ihan okei, olen joko äärimmäisen onnellinen ja innostunut tai vaihtoehtoisesti tuntuu, kuin kaikka maailman paha kaatuisi samaan aikaan niskaan. Sama pätee urheiluun. Myönnän, että en treenaa vain hyvän olon vuoksi, vaikka se siihen lopulta johtaakin. Joskus treenaan, koska se tuntuu pahalta, niin pahalta, ettei muille asioille jää sijaa. Huonoina päivinä se on lepohetki mieltä ahdistavista asioita. Treenaan, koska rakastan ja vihaan sitä samaan aikaan. Rakastan tunnetta, kun vihaan intervalliharjoitustani raskaan punttitreenin jälkeen, sitä miten vannon lopettavani koko touhun ja lähteväni kotiin. Rakastan sitä puolta minussa, joka piiskaa tekemään kovempaa, enemmän, nopeammin, menemään kauemmas mukavuusalueelta, kuin koskaan aiemmin. Kun keuhkot tuntuvan puristuvan kasaan ja vanha minä on valmis lopettamaan, on pakko luoda uutta vanhan päälle. Kehittää uusia ajatusmalleja, löytää käyttämättömiä voimavaroja ja avata niitä mielen pimeitä sopukoita, jotka on halunnut jättää avaamatta. Sydämen hakatessa ja kehon väsyessä heikkouksista tehdään vahvuuksia. Siihen minä olen koukussa. Teen treenin loppuun ja tiedän tekeväni saman huomenna uudelleen, kovempaa, yhden treenin verran kauempana vanhasta...

Elämäntapani toki ajaa jatkuvasti tilanteisiin, joissa täytyy valita. Valita kavereiden tai poikaystävän kanssa vietetyn ajan ja treenin välillä, matkustelun ja ehjän treenikuukauden välillä, perheillallisen ja omien eväiden välillä, ostanko uusia vaatteita, vai maksanko salimaksun ja lisäravinteet? Minulle perhe ja poikaystävä ovat kaikki kaikessa, en pärjäisi ilman heitä ja heidän tukeaan. Läheisimmät ihmiset eivät kuitenkaan koskaan vaadi minua valitsemaan heidän ja treenaamisen välillä. He kannustavat ja ovat valmiita auttamaan. Järjestän heille aikaa siinä missä treenillekin. Voin osallistua päivälliselle omine eväineni, tai käydä lenkillä aikaisin aamusta, kun muut eivät vielä ole hereillä. Valintoja, ei uhrauksia. Kun treenaan, saan annettua itsestäni enemmän myös muille, sillä jos menetän itseni, mitä voin silloin antaa muillekaan? Se olisi uhraus.

On vaikeaa yrittää selittää, mitä urheilu minulle merkitsee. Yritän ja turhaudun, kun en löydä tunteelle sanoja. Turhaudun, kunnes ymmärrän, ettei minun tarvitse selittää. Se mitä saan urheilusta on oma pieni salaisuuteni, vain minulle tarkoitettu ja vain minun tapani olla sitä, mitä olen.

Diipistä tekstistä huolimatta aurinkoista viikkoa, muistakaa tehdä kivoja asioita :)

Taas se syö sitä kanaa ja riisiä

Viimeksi lupasin kirjoitella omasta kisavalmistautumisestani, joten mennäänpä asiaan..

Meneillään olevan kisadietti on siis toinen laatuaan ja starttasi huhtikuun lopulla, eli reilu 3kk sitten ja  diettiviikkoja tälle rupeamalle kertyy kaiken kaikkiaan 21. Nyt takana alkaa olemaan jo reippaasti enemmän viikkoja, kuin edessä ja Jyväskylän karsintoihin on aikaa kuusi ja puoli viikkoa. Näistä viimeinen on viimeistelyviikko, jota ei lasketa ;) Olen tosin melko varma, että jollain on hallussaan maaginen väline, jolla aikaa saa hidastettua näiden viimeisten viikkojen aikana..

Dietti nro 2 on noudattanut hyvin pitkälle samaa kaavaa edeltäjänsä kanssa, niin toteutukseltaan, kuin etenemiseltäänkin. Ensimmäiset kymmenen viikkoa sujahtavat ohi ihan puolivahingossa, virtaa riittää ja kevenevä olo tuntuu miellyttävältä. Puolivälissä odottaa ensimmäinen ansa, sen nimi on "ei mihinkään" ansa. Massaa alkaa olemaan jo useampi kilo vähemmän, kuin offilla, mutta varsinaista kiristymistä ei vielä tapahdu. Muutokset peilissä ovat melko hitaita, eikä niitä meinaa omaan silmään nähdäkään. Nälkäkin alkaa olemaan arjessa mukana koko ajan tiiviimmin. Itseni tuntien tässä kohtaa kannattaa olla turhaan miettimättä kuntoa ja keskittyä vetämään dietti täysillä ja keskittyä ihan muihin asioihin.

Ansa numero kaksi, joka onkin ensimmäistä paljon hankalampi käsiteltävä, tulee vastaan juurikin tässä kuutisen viikkoa ennen kisoja. Alkaa nimittäin jalka painaa.. Ja niitä päivinä, kun se painaa, tietää todella olevansa dietillä. Arkisetkin asiat tuntuvat välillä raskailta ja pyykkikasoja, sekä pesemättömiä sheikkereitä alkaa lojua kotona aiempaa enemmän. Tunteet vaihtelevat hysteerisestä naurusta totaaliseen flegmaattisuuteen ja lohduttomiin itkuihin. Päiväunet eivät enää tarvitse toteutuakseen sänkyä, vaan oikeastaan mikä tahansa paikka, missä ei tarvitse pelätä loukkaavansa itseään, kelpaa :D  Tutuksi tullut nälkäkin alkaa muuttaa muotoaan, nimesin sen viime dietillä "pakokauhunäläksi".  Kehon ja aivojen viestit vähiin käyvistä energiavarastoista tuntuu sielussa asti ja heikkoina hetkinä sitä tuntuu, että ei ehkä selviä seuraavaan ruoka-aikaan asti. Koska sanomattakin on selvää, että treeneissä ei himmailla, pikemminkin ruuvia kiristetään vieläkin tiuemmalle, on keho ja mieli kieltämättä aika kovilla ja treeniin valmistautuminen vaatii aiempaa enemmän keskittymistä ja itsensä keräämistä. Ylimääräinen höpötys ja kuulumisten vaihteleminen jää salakavalasti pois ja tilalle tulee syvälle päähän vedetty lippis ja keskittynyt katse, joka ei enää harhaile ympäriinsä, vaan tuijottaa tiiviisti nostettavaa painoa tai crosstrainerissa liian hitaasti liikkuvaa sekuntikelloa.

Dietin viimeiset viikot menevät melkoisessa kuplassa. Tuntuu pahalta sanoa, mutta ajatuksiin ei pakollisten asioiden lisäksi mahdu juuri muuta, kuin "minä ja mun treenit". Energiaa ei vain yksinkertaisesti riitä enää muuhun. Kisat ovat tässä kohtaa kuitenkin jo ihan ovella ja peilikuvakin alkaa muistutella, että jotain on tehty oikein, kun kunto etenee joka päivä ja muutokset ovat selkeästi silminnähtävissä. Vikat viikot siis jaksaa jo ihan silkalla tahdonvoimalla bikinien kiilto silmissä :)

Henkisestä puolesta tulikin enemmän asiaa, mutta mielestäni dietti toteutaankin pääosin korvien välissä. Josko jokunen sana kuitenkin ihan käytännön toteutuksestakin. Omalla kohdallani kisadietti on ihan tavallisen tylsää puurtamista, lisääntyviä treenejä ja katoavia kaloreita, sopiviin kohtiin muutama tankkauspäivä. Ei tämä ydinfysiikkaa ole, eikä toistaiseksi ole löytynyt sallittuja oikoteitäkään. Proteiinia ja hiilareita, kasviksia ja hyviä rasvoja, punttitreeniä ja aerobista, siinä ne kulmakivet kaikessa yksinkertaisuudessaan on. Kun keho saa vähemmän energiaa, kuin kuluttaa, rasva palaa. Jälleen kerran, pään kasassa pitämisessä ne suurimmat haasteet ovat.

Miksi sitten lähtee dietille, kun negatiivisia asioita tuntuu tulevan paljon enemmän, kuin positiivisia? Kuinka paljon tällainen elämäntapa vaatii uhrauksia, vai ovatko ne sittenkin vaan valintoja? Tämä onkin vaikeampi kysymys vastattavaksi ja luulen, että se ansaitsee ihan kokonaan oman postauksen tulevaisuudessa. Kyllähän sitä vaikeina päivinä miettii, onko tässä mitään järkeä, eikö olisi vaan helpompaa lähteä kavereiden kanssa ulos, tai hakea karkkia ja katsoa elokuva? Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, täytyy katsoa paljon syvemmälle, kuin siihen, miltä asiat näyttäytyvät ulospäin.

Aloittaminen on aina vaikeinta

Tiedättekö, kun on vakaasti päättänyt jotain ja on todella innoissaan asiasta, mutta ei millään tahdo päästä alkuun? No minulle kävi juuri niin tämän blogin kanssa.. Päässä vilisi ajatuksia toisensa jälkeen, mistä tahdon kirjoittaa, mutta sen ensimmäisen tekstin kirjoittaminen tuntui ylitsepääsemättömältä.. Mitäs tässä oikein sanoisi, kun sanottavaa olisi niin paljon? No, päätin kuitenkin vain aloittaa.

Varmaan olisi korrektia hieman kertoa jotain itsestäni, vaikka vakaasti päätin, että en ainakaan kirjoita mitään tylsää esittelypostausta... Never say never ja milloin itsestään puhumisesta on muutenkaan tullut tylsää? :D

Olen siis liikunnalle, liikuttamiselle ja hyvinvoinnille sydämensä menettänyt nuori, tai no ainakin nuorehko, nainen, joka ei oikein koskaan ole oppinut pysymään paikoillaan. Oikeastaan en taida enää haluta edes opetella. Rakastan haasteita, vaihtelevuutta, riskinottoa, eteenpäin menemistä, unelmien tavoittelua ja sitä kutkuttavaa ylpeyden tunnetta, kun ymmärrät uskaltaneesi, vaikka ensin pelotti! Oikeastaan tämä on se syy, miksi blogia halusin alunperin alkaa kirjoittamaan. Välillä mielessä kuhisee ajatuksia, jotka tekisi mieli saada johonkin kirjoitettua, mutta mikä on oikea paikka? Facebookiin ei viitsi jonninjoutavaa ajatuksenvirtaa suoltaa loputtomiin tukkimaan kavereiden feediä ja instagramissa ajatusten jakamiseen on vielä rajoitetummat mahdollisuudet. Oman blogin pitäminen on siis olut mielessä jo hyvän aikaa, mutta kun pelotti... Jos en osaakaan muotoilla ajatuksiani järkevästi tekstiksi, mitä ajattelee se ja se ja onko viisasta jakaa ajatuksia tuntemattomien kanssa. Tässä kuitenkin ollaan ja on tullut aika laittaa pelot roskakoriin :)

Oma lajini on siis body fitness ja tarkalleen ottaen vielä ihan uutukainen superkääpiöille suunnattu alle 158 cm sarja. Älkää käsittäkö väärin, olen ihan sinut fyysisen ulottuvuuteni kanssa ;) Tällä hetkellä arkeani rytmittää hyvin pitkälle treenit, lepo ja syöminen, tai sen odottaminen, sillä valmistaudun syyskuussa pidettäviin SM-karsintoihin, jotka ovat tuttuun tapaan Jyväskylän Paviljongissa 19.9. Blogi tulee siis keskittymään enemmän tai vähemmän urheiluun, mutta sekaan mahtuu varmasti myös monenmoista muuta ajatusta, joita välillä turhankin kovaa pyörivä iso rattaani tuottaa. Jatkossa pääsette lukemaan kyllä tarkemminkin omasta kisavalmistautumisestani.

Täsmällisen ja rutiininomaisen kisavalmistautumisen lisäksi elämässäni vallitsee muuten suloisen hallittu kaaos. Olen jättämässä vanhan kotikaupunkini Porin, johon en tosin koskaan kunnolla tuntenut kuuluvani ja suuntaan vehreämmille laitumille (ja huomattavasti vähätuulisempaan) Keski-Suomeen Jyväskylään. Vanha tuttu ja turvallinen jää siis taakse ja heittäydyn jahtaamaan unelmaani työskennellä liikunnan ja hyvinvoinnin parissa. Tieto syyskuussa alkavista opinnoista Santasportissa Rovaniemellä saa vatsassani edelleen aikaan pienimuotoisen pyörremyrskyn, vaikka opintopaikan varmistumisesta on jo kuukauden verran aikaa. Luvassa on puolitoista vuotta mielenkiintoisia opintoja sisältäen niin käytännön opiskelua, kuin istumalihasten treenausta teoriapuolen opintojen kanssa. Marraskuussa 2016 voin kuitenkin esitellä itseni valmiina fitness -ja ravintovalmentajana. Edessä on siis kaoottista työnmetsästystä ja uuteen kaupunkiin tutustumista sekä paljon muita pieniä ja isompia muutoksia, jotka lievästi ilmaistuna tuovat elämään pientä jännitysmomenttia.

Jos tuntuu, että tämä teksti oli vain päätöntä poukkoilua aiheesta toiseen, olet aivan oikeassa! Jatkossa lupaan edes yrittää saada tätä ajatuksenvirtaa kanavoitua hieman selkeämmäksi, kun postaukselle voi valita ihan oikean aiheen, eikä vain kirjoittaa pintaraapaisua hieman kaikesta. Pysyhän siis kuulolla!